Helsingin Sanomat julkaisi tänään 3.7.2015 uutisen:
Kirjoituspyyntö sähköpostissa
Koko homma, joka on nyt Hesarin yo. uutisena alkoi näin. Kesäkuun 22 päivänä kopsahti sähköpostiini pyyntö kirjoittaa STTK:n blogiin asiantuntijakirjoitus liittyen itsensätyöllistäjiin. Pyynnössä viitattiin asiantuntijuuteen, koska tutkin itsensä työllistäjiä. Kyllä kiitos, niin tutkin Koneen säätiön tutkimusrahoituksella, apurahalla, siis työllistyn palkkatyösuhteen ulkopuolella itsensä työllistäjänä.
Ilahduin, että STTK on aikeissa jälleen nostattaa yhteiskunnallista keskustela tästä työsuhteen ulkopuolella työllistyvien ja usein neuvottelujen pakkoraossa olevien työmarkkinoiden väliinputojien asiasta.
Asiantuntijuutta on
Onhan tätä itset -problematiikka ja ratkaisumalleja tullut pohdittua jo vuosia, näemmä jo 7.1.2007 kirjoitin Helsingin Sanomien Sunnuntaidebatissa otsikolla Tutkijoista tehdään pakolla yrittäjiä ja 29.7.2009 Helsingin Sanomien vieraskynässä Sumeaa logiikkaa työelämään. Ja siitä sitten tasaisen tahtiin kirjoituksia, esitelmiä, Kataisen v. 2011 hallitusohjelmaneuvottelujen taustatyöskentelyä Säätytalolla, ammattiliittojen ITSET -ryhmän koostamista ja työskentelyä TEM hallitusohjelman mukaisen Työvoiman käyttötapojen muutoksen ns. Trendityöryhmässä SAK:n edustajana, Tilastokeskuksen Itsensä työllistäjät 2013 selvityksen asiantuntijaryhmään osallistumista ja vaikka mitä. Ytimeen osuvimpana pidän Helsingin Sanomien mielepiteissä julkaistua 26.8.2014 kirjoitustani Itsensä työllistäjien sosiaaliturvan kohennus on vain laastaria kulkutautiin.
Hienoa, kirjoitan mielelläni
No. Aikaa on kulunut, itset -probelmatiikka ei ole hävinnyt. Pikemminkin päinvastoin. Työmarkkinoilla on koko joukko ihmisiä, joiden työn hinnoittelussa on vakavia ongelmia, kollektiivista neuvotteluoikeutta ei ole ja sosiaaliturva yskii. Mutta tiedän, että isot koneet liikkuu hitaasti ja ay-liike on iso. Mutta hyvä, että liikkuu. Vastasin STTK:n kirjoituspyyntöön: Hienoa ja kyllä kiitos kirjoitan, mikä on dead line, merkkimäärä ja palkkio?
Näistä kohtalokas kysymys oli viimeinen. Palkkio. Tästä alkoi minua aidosti järkyttänyt runsaan viikon kestänyt s-postikirjeenvaihto STTK viestinnän kanssa, jossa karulla tavalla toistui keikkoja tekevän suojattoman itsensätyöllistäjän usein koettu kohtalo.
Kenen pitäisi osata työn hinnoittelu?
Ensin esitetään työn tekemistä ilmaiseksi, koska sellainen periaate STTK:lla ilmoitetaan olevan, että vieraskynistä ei makseta. Sitten kun sanon tuota, tuota ja kysyn onkohan tämä periaate loppuun sakka mietitty, tulee vastaukseksi juuri se mitä vähiten toivoin. Koska työskentelet apurahalla, voimme ehkä maksaa juuri sinulle. Ei näin sanon minä. Taksat ja normit ovat juuri sitä varten, että työn hintaa ei määritellä yksittäistapauksina, työntekijän ominaisuuksista, vaan ostetusta työstä. Toinen ostaa työtä, toinen myy sitä. Ihminen ei ole hinnoittelun kohteena. Yleisitovuus on briljannti periaate, joka suojaa työntekijöitä keskinäiseltä alaspäin hintakilpailulta. Viittaan viestinnässä väitöskirjaani Halvennettu työ (Vastapaino 2009) kohtaan, jossa naisten matalia palkkoja perusteltiin työnantajan toimesta nimenomaan ihmisten ominaisuudella, sukupuolella, ei työn arvolla. Tässä perustelussa naiset kun käyttivät palkkansa turhuuksiin, niin siksi heille ei tarvinnut maksaa samaa kuin miehille.
STTK viestinnän kanssa viestittely päättyy klassisesti siihen, että tilaaja vetää kirjoituspyynnön pois, koska olen hankala. Jossain vaiheessa on myös vedottu siihen, ettei ole budjetoitu, muoto on blogi ja kirjoitus lyhyt. Mietin miksi ihmeessä tilataan, jos ei ole rahaa. En minäkään tilaa parkettia asennettavaksi, jos ei ole varaa siihen. Se onko printti tai sähköinen julkaisualusta kyseessä taas ei vaikuta työn tekemiseen, ihan samaa näppäimistöä käytän molemmissa. Lyhyyskin on outo, sillä mm Akavan palkkiosuoituksissa esim. lyhyt esitelmä on itse asiassa suhteessa kalliimmin hinnoiteltu, kun pitkä. Pieni on kaunista ja tiivistäminen on usein kovaa työtä. Hankala on siis tulkintani mukaan synonyymi sille, että kysyin mikä on palkkio, perustelen miksi sitä pitää maksaa asiantuntijatyöstä ja miksi kyseessä ei ole yksilön ominaisuuksista johdettava maksetaan/ei makseta yksilöllinen päätös.
Nyt tarvitaan järjen ääni
Tässä vaiheessa, viikon viestinnän kanssa viestiteltyäni, pistin viestin STTK:n pj Antti Palolalle, jonka arvelin puhaltavan pelin poikki. Luotin vilpittömästi siihen, että hommaan tulee järki. Lähetin viestin ja koko viestinnän kanssani käymän meilivaihdon Palolalle siinä uskossa, että nyt tämä loppuu ja maksamattomuus tulkitaan ajattelemattomuudeksi, ja palkansaajajärjestössä ollaan valmiita korjusliikkeeseen. Sattuuhan sitä.
Ajattelin, että ei ammattiliittojen keskusjärjestö voi pitää periaatteenaan, että asiantuntijatyötä tehdään kutsumuksesta. Ja ajattelin, että tämä itsensä työllistäjät tilanne olisi mietitty läpi, kun kerran talon ulkopuolelta oikein on kirjoittajia etsitty ja yhteiskunnallisia tavoitteita esitellään vaatimusten muodossa. Alkuperäisen viestin liittenä kun oli myös STTK:n tavoitekirjanen itsensä työllistäjien aseman kohentamiseksi. Kutsumuskin minulla tietysti on parantaa työntekijöiden asemaa, ja luja onkin -mutta se ei syrjäytä sitä, että työstä maksetaan. Sairaanhoitajuuskin on kuulemma kutsumusammatti, mutta ei se perustele sitä, että ammattiliitto tavoittelisi hoitotyötä tehtävän ilmaiseksi.
Puheenjohtaja Palola ei viheltänyt peliä poikki.
Kollektiivinen neuvotteluoikeus, jotta itsensä työllistäjää ei päädy loikkimaan vastikkeetta
Juuri nyt on mieli apea. Mutta tekemällä niin kuin tein pystyn kunnioittamaan itseäni ja uskon, että työn hinnoittelun näkyväksi tekeminen myös merkitsee muille saman asian kanssa kamppaileville jotain. Tämä case jos mikä, lienee perustelu sille, että itsensä työllistäjille on todellakin saatava kollektiivinen neuvotteluoikeus. Työsuhteen osapuolilla kun ei tunnetusti ole puntit tasan neuvottelussa. Työntekijä on lähtökohtaisesti heikompi osapuoli, siksi me tarvitsemme kollektiivisen järjestelmän. Palkkion vaatiminen on oikein, vastikkeeton tuottavuusloikkiminen ei.
Lopuksi siteeraan itseäni. Kirjoitin juuri Leena Äkerbladin (2014) väitöskirjasta ´Epävarmuuden tuolla puolen – Muuttuvat työmarkkinat ja prekaari toimijuus´ tekemääni kirja-arvioon seuraavasti:
“Kyse on prekaarin hallinnasta, liikkumavarasta ja riippuvuuksista. Kyse on ehdoista joilla kieltäydytään työstä ja siitä miten tavoitellaan työn mielekkyyttä. Muotona on mm. kieltäytyminen oman ammattietiikan vastaisesta työstä - vaikkapa kieltäytyminen ilmaisen työn teosta. Oikein tekemisestä prekaari kokee ylpeyttä, vaikka tietää kieltäytymisen vaikutuksen jatkotyöllistymiseen.”