Author: Anu

Muutin Pohjois-Karjalan perukoilta Helsinkiin opiskelemaan 45 vuotta sitten. Muutamia syrjähyppyjä lukuun ottamatta (Espoo, Vantaa, Moskova, Tukholma) olen ehtinyt asua eri puolilla kaupunkiamme.

Ensimmäinen osoitteeni oli Rauhankatu 1B, SYL:n entinen ylioppilaskoti, josta oli sopiva kävelymatka yliopistolle. Murra sosiaalitieteiden opetus tapahtui Franzeninkadulla Kalliossa, jonne maalaistytön mielestä oli pitkä matka, tosin sinne pääsi hyvin bussilla ja raitiovaunulla.

Myöhemmin asuin 20 vuotta Merihaassa, joka on ehdottomasti mainettaan parempi paikka DDR-tyylisestä arkkitehtuuristaan huolimatta. Sieltä on hyvät liikenneyhteydet ja Hakaniemen tori, halli ja muut ovat palvelut vieressä. Pyörälläkin pääsi polkaisemaan eri suuntiin, esimerkiksi Kivinokkaan, Mustikkamaalle tai Viikin pelloille ihmettelemään yliopistollisia lehmiä.

Kesällä 2001 muutin juuri valmistuneeseen asumisoikeustaloon Rastilankallioon, Vuosaareen. Sijainniltaan parempaa asuinpaikkaa lienee vaikea löytää. Metroasemalle on 300 metriä, lähimmälle uimarannalle suurin piirtein sama matka, kaikki palvelut lähietäisyydellä, samoin Vuosaaren rannat, joita kierrän pyöräillen tai kävellen lähes päivittäin. Vuosaari on ihanteellinen asuinpaikka pääosin kotona työskentelevälle ja periaatteellisista syistä autottomalle freelancerille.

Erityisesti minua viehättää tuo metro. Tiedän tasan tarkkaan, että sieltä se metrojuna kohta tulee, oli tuuli, tuisku tai auringonpaiste ja vie minut nopeasti määränpäähän. Liityntäliikennekin pelaa. Poikkeuksia säännöstä on varsin harvoin. Myös muita häiriöitä metrojunissa esiintyy harvoin toisin kuin valtamedioihin säännöllisin välein ilmaantuvista metronvartista Itä-Helsinkiä koskevista jutuista voisi päätellä.

Paratiisissa on toki varjojakin, kuten Meri-Rastilan rannan rakennushanke, joka uhkaa haukata ison osan lähiseutuni suositusta virkistysalueesta. Asuntoja Helsingissä toki tarvitaan, mutta nimenomaan kohtuuhintaisia.  Tähän tarpeeseen Meri-Rastilan rannan rakentaminen tuskin tuo helpotusta.

Airi Leppänen on freelance-toimittaja ja tietokirjailija

Kireän kilpailutuksen tulos: kiskontaa ja työsyrjintää bussivarikoilla

Onneksi asun nykyään Kalliossa ja enimmäkseen kävelen paikasta paikkaan. Olen nimittäin alkanut epäillä, että kohta täällä ei enää busseilla paljon ajellakaan.

Haastattelin viime keväänä kahta marokkolaista miestä. Molemmilla oli takanaan varikkosiivoojan ura: bussien siivousta, tankkausta ja muuta huoltoa öisiin aikoihin pääkaupunkiseudun varikoilla. Miehet kertoivat, että entinen työnantaja oli muun muassa vaatinut heiltä rahaa työpaikan pitämisestä, työntekijöitä oli painostettu luopumaan palkanlisistään ja osa joutui vajavaisella ajotaidolla ajamaan busseja varikkoalueella ja sen ulkopuolella.

Työnantaja oli espoolainen siivousliike Ariel Palvelut Oy, jonka johtohenkilöille on langetettu vankeustuomioita jo kaksi kertaa tänä vuonna. On törkeää kiskontaa, kiskonnan tapaista työsyrjintää ja sen sellaista. Toimitusjohtaja on määrätty liiketoimintakieltoon. Yritys ei kuulu työnantajaliittoon. Arielin yksi tärkeä toimialue on varikkosiivous ja sen asiakkaita ovat liikennöitsijät, joiden palveluja kunta ostaa.

Alihankinnan etiikka

”Kaupunkikonserniin kuuluvien yksiköiden ja yhtiöiden alihankkijoiden tulee tietenkin täyttää lain ja etiikan vaatimukset.” Näin vastasi apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri, kun kyselin antaako Helsingin kaupunki työntekijöitään törkeästi kohdelleen siivousyrityksen jatkaa kunnan joukkoliikennepalvelujen alihankkijana.

Toistaiseksi Helsinki antaa. Ariel Palvelut Oy siivoaa esimerkiksi Helsingin Bussiliikenne Oy:n (HelB) varikoilla edelleen.  Sauri ja liikennöitsijät ovat olleet sillä linjalla, että odotellaan hovioikeuden päätöstä.

Kun Arielin ensimmäistä käräjäoikeuden päätöstä vasta odoteltiin, soittelin Helsingin seudun liikenteen (HSL) hallituksen puheenjohtajalle Tatu Rauhamäelle: mitä jos Ariel tuomitaan rikoksista? Rauhamäki toisteli huolellisesti muotoiltuja lauseita periaatteista, eettisyyden vaatimuksista ja erityisesti luottamuksesta, johon hänen uskonsa mukaan perustuu koko suomalainen yhteiskunta ja sen myötä HSL:n suhteet kilpailutukset voittaneisiin liikennöitsijöihin. ”Niin kauan luotetaan, kunnes toisin osoitetaan”, Rauhamäki lausui. Jos langettavia tuomioita tulisi, olisi asia harkittava uudelleen.

Tuomio tuli – Helsinki jatkaa sopimusta

Arielin toimitusjohtaja sai ehdollista vankeutta. Espoon kaupunki sanoi nopeasti irti sopimuksensa  Arielin kanssa. Mutta HSL:n kilpailuttamien liikennöitsijöiden mukaan bussien huolto on niin valtaisa prosessi, että sitä ei tuosta noin siirretäkään siivousliikkeeltä toiselle.

Ilmeisesti itse liikennöinti ei olekaan saman vaativuustason toimintaa, koskapa HSL pikakilpailutti konkurssiin menneen Westendin Linjan tilalle toiset firmat melko ketterästi. Siihen löytyi motivaatiota, koska oli pakko.  Nyt Westendin Linjalta perittyjä reittejä ajeluttaa muiden muassa Nobina Finland Oy, jonka varikoilla siivoaa – mikäpä muu kuin Ariel Palvelut.

Bussiliikennöitsijät on kilpailutettu niin ahtaalle, että heidän on tuotettava palvelunsa ennätyksellisten edullisesti, mikä tarkoittaa, että myös alihankkijoiden kilpailutuksessa voittaa se, joka hoitaa homman halvemmalla kuin kukaan ikinä. Siinä saatetaan katsoa sitten hieman sumeammin silmin sellaisiakin asioita kuin alihankkijoiden rikosrekisterit, työntekijöiden kohtelu tai bussimatkustajien turvallisuus.

Sini Saaritsa on Palvelualojen ammattiliiton Pam-lehden toimitussihteeri

Tulevalla valtuustokaudella tehdään Helsingissä päätös Keskustakirjaston rakentamisesta. Arkkitehtuurikilpailu on parhaillaan käynnissä. Keskustakirjaston sijaintipaikaksi on kaavailtu Töölönlahtea.

Keskustakirjastoa enemmän kaupunkilaisten arkeen vaikuttaa kuitenkin se, että lähellä on ”oma” kirjasto.

Kirjasto on matalan kynnyksen paikka, jonne kaikki ovat tervetulleita. Usein se on asuinalueen ainoa vapaa-ajanviettopaikka, jossa ei tarvitse kuluttaa rahaa. Kirjastossa voi lainaamisen lisäksi mm. lukea päivän lehtiä, osallistua satutunneille ja tapahtumiin, tutustua pienimuotoisiin näyttelyihin tai vaikka käyttää tietokonetta maksutta.

Keskustakirjastopäätöksestä riippumatta on Helsingin lähikirjastot ja nykyisen tasoinen toiminta turvattava jatkossakin. Kirjasto on jokamiehen oikeus.

Kirsi-Leena Helle on helsinkiläinen tiedottaja ja kirjaston suurkuluttaja.

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen esittelee porvarillisen Helsingin perinteiden mukaisesti joka vuosi budjetin, jossa vanhus- ja muutkin sosiaalipalvelut on rahoitettu alakanttiin. Sitten katsotaan, paljonko vasemmistoliitto ja demarit saavat niihin lisää valtuustoryhmien neuvotteluissa.

Kokoomuksen hintana sosiaalipalveluiden kunnolliselle rahoitukselle on aina lisävalmistelua yksityistämishankkeille. Vihreät kun valitettavasti haluavat pitää kokoomuksen mukana budjettisovussa, vaikka vasemmistoryhmillä ja heillä on tässä valtuustossa vielä enemmistö.

Tänä vuonna sosiaalilautakunnan enemmistö rohkaistui käyttämään valtaansa. Se esitti (kokoomuksen vastustaessa) että kaupunginhallitus lisää noin 40 milj. euroa sosiaalipalvelujen ensi vuoden budjettiraamiin. Tästä 15 milj. vanhuspalveluihin. Vasemmistoliiton Jouko Kajanoja ja demarien Terhi Mäki ehdottivat lisäyksiä ja vihreätkin olivat mukana.

Kaupunginjohtaja väittää, ettei hänen rahaesityksensä heikennä kuntalaisten palveluja. Vanhusten laitoshoito vähenisi kuitenkin lähes sadalla paikalla. Palveluasumiseen ei riittäisi yhtään paikkaa lisää, vaikka sen väitetään korvaavan laitosasumista. Palveluasuntoihin jonotti syyskuussa 240 vanhusta. Pajusen ehdottamalla kotihoidon summalla saadaan 80 000 käyntiä vähemmän kuin tänä vuonna. Sadat kotihoitoa saavat ihmiset jäisivät sitä vaille.

Väistyvän valtuutetun edessä on taas ikävä vääntö palvelutason pitämisestä edes nykytasolla. Toivon, että seuraava valtuusto ja lautakunnat pääsevät hedelmällisempään yhteistyöhön. Asukkaat ja työntekijät pitäisi vihdoin ottaa mukaan miettimään, miten palvelut saadaan paremmiksi. Rahaa Helsingillä on tarpeeksi. Pitää vain asettaa tärkeysjärjestys oikein. Tärkeintä on rahoittaa ensiksi peruspalvelut ja lisätä kohtuuhintaista asumista.

Kati Peltola on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu

Se polkemisen tunne!

Ilahduin Helsingin kaupungin pyöräilyprojektin aikaansaannoksista. Muun muassa Pyöräliikenteen suunnitteluohje, osa 1 antaa toivoa siitä, että Helsinki on muuttumassa oikeaksi pyöräilykaupungiksi. Suunnitteluohjeen toinen osa julkaistaan syksyllä 2012.

Kohta päättyvällä valtuustokaudella asenteet pyöräilyä kohtaan ovat olleet kaupungin päättävissä ja toteuttavissa elimissä myönteisiä. Nyt tarvitaan enää rahaa toteutukseen – sekä jatkuvuutta tälle pyöräilymyönteiselle ajattelulle. Pyöräilyllä on mahdollisuus profiloitua tasavertaiseksi liikkumismuodoksi autoilun ja kävelyn rinnalle! Baana ja muut jo tehdyt pienet parannukset ovat hyvä alku.

Olen surullinen siitä, että käytännössä pyöräilyn tasavertaisuus liikenteessä tuntuu vielä kaukaiselta ajatukselta. Pyöräilijöiden kohtaamiset jalankulkijoiden, autoilijoiden ja kanssapyöräilijöiden kanssa ovat usein värikkään tunteikkaita. Omien oikeuksien puolustaminen kirosanojen kera on tyypillistä suomalaista kehityskeskustelua.

Ajoradalla nopeusrajoitukset ovat usein niin kovia, etteivät pyöräilijät pysy vauhdissa. Useimmat pyöräilijät eivät uskalla ajaa ajoradalla Helsingissä. Hitaammat kulkuvälineet saattavat ärsyttää autoilijoita, joskus raivoon asti. Myös jalankulkua ja pyöräilyä yhdistävillä väylillä kahden erilaisen liikkumismuodon yhteenotto on välillä väistämätön.

Liikennesääntöjen teorian ja käytäntöjen osaaminen auttavat positiivisen ja solidaarisen asenteen lisäksi. Kyllä me kaikki tänne Helsinkiin mahdumme!

Ärsyynnyn kun uutislehtiä lukiessani kohtaan viestejä, jotka aiheuttavat pelkoa pyöräilyä kohtaan. Lehtien otsikoinnit kuten ‘Suojatiellä vaanii polkijan ansa’, ‘Pyöräilyn kasvanut suosio on lisännyt turmia’, ‘Pyöräilystä koituu eniten vakavia vammoja’ ja ‘Pyörää taluttaneelta puuttui kypärä, yliajosta silti tuomio kuskille’ eivät anna ruusuista kuvaa potentiaalisen työmatkapyöräilijän mahdollisuuksista selviytyä hengissä työmatkastaan.

Tilastollisesti autoilu, kävely ja mopoilu on vaarallisempaa kuin pyöräily. Autoilun suosiosta johtuen auto on yleensä toisena osapuolena vakavissa turmissa. Liikenteessä ja liikkumisessa on aina omat riskinsä. Hyvät liikennejärjestelyt, oikeat tilannenopeudet ja huomioiva asenne luovat turvallisuutta. Perusteeton pelko ei edistä liikenteen kehittämistä.

Lopuksi teen rakkaudentunnustuksen: rakastan pyöräilyä. Rakastan sitä nopeuden siivittämää vapaudentunnetta, jonka saan kaupungissa polkiessani. Rakastan sitä fyysistä ja henkistä olotilaa, joka paranee jokaisella kampikierroksella. Rakastan sitä, kun näen muidenkin pyöräilevän. Rakastan sitä, kun pääsen pyörällä eteenpäin talvellakin. Ennen kaikkea rakastan sitä, että voin pyöräillä siellä missä asun, eli Helsingissä.

Mikko Varjanne on vuorotteluvapaata viettävä mediatoimittaja Vanhastakaupungista

Ehdokas tukijoukkoineen Vuosaaren Columbuksessa 13.10.2012.

Lenttareita jaettiin runsaasti ja reippaasti.

Moni kuntalainen ja kuntapäättäjä ajattelee, että kun kunta kilpailuttaa esimerkiksi rakennusurakkaa tai ruokapalvelua, tarjouksista on aina valittava hinnaltaan halvin. Näin ei kuitenkaan ole.

Lainsäädäntö sallii halvan hinnan lisäksi sen, että alihankkijalle asetetaan laatua koskevia edellytyksiä. Kunta voi edellyttää esimerkiksi, että osa työntekijöistä on pitkäaikaistyöttömiä tai osatyökykyisiä. Lisäksi voidaan edellyttää työehtosopimuksen noudattamista. Myös ympäristöystävällisyyttä koskevat laatukriteerit ovat sallittuja.

Kunta voi myös rajata ketjuttamista eli työn saaneen alihankkijan käyttämien alihankkijoiden määrää. Tarjouspyynnössä voidaan myös edellyttää, ettei palvelua saa tarjota kunnalle niin alhaiseen hintaan, että tuotetta ei oikeasti pystytä toimittamaan kunnolla.

Kunta voi asettaa lähes minkälaisia edellytyksiä hyvänsä. Hankintalain mukaan on noudatettava avoimuutta, yhdenvertaisuutta, suhteellisuutta ja syrjimättömyyttä. Syrjivyydellä tarkoitetaan muun muassa sitä, että kotimaisille yrityksille asetetaan erilaiset kriteerit kuin ulkomaisille tai että kaikilta työntekijöiltä edellytetään täydellistä suomen kielen taitoa, vaikka työ olisi mahdollista tehdä vajavaisemmallakin kielitaidolla.

Tilattava työ rajaa tietysti sitä, millaisia vaatimuksia tarjouspyynnössä voidaan alihankkijalle asettaa. Missä tahansa alihankintana teetettävässä työssä voidaan kuitenkin edellyttää, että verot maksetaan ja että alihankkijoilla on velvollisuus selvittää maksetut palkat.

Asettamalla kilpailutuksessa laadullisia kriteerejä kunta voi välttyä siltä, että alihankkija ensin myy halvalla ja sopimuksen saatuaan nosta palveluidensa hintaa. Valvomalla sopimuskumppaniensa toimia kunta voi varmistua teetettävän työn korkeasta laadusta sekä siitä, että alihankkijat maksavat veronsa ja muut lakisääteiset maksunsa ja että työntekijöiden oikeudet toteutuvat.

Anu-Tuija Lehto

Anu-Tuija Lehto on lakimies SAK:sta

Turvallisuus on sitä, ettei kenenkään tarvitse pelätä – ajasta ja paikasta riippumatta. Kyse on tunteesta, jonka ihmiset kokevat hyvin yksilöllisesti. Yhteistä meille kaikille on, että haluamme elää turvallisessa ympäristössä.

Turvallisessa Helsingissä julkisissa liikennevälineissä saa matkustaa rauhassa ja voi kulkea yön pimeinä tunteina missä tahansa saamatta puukosta tai piikistä. Turvallisessa Helsingissä vanhemmat lähettävät luottavaisina lapsensa kouluun ilman, että he pelkäävät rattijuopon ajavan pienokaisen yli suojatiellä tai lapsen joutuvan kouluväkivallan uhriksi.

Turvallisessa Helsingissä voi jättää polkupyöränsä vain pelkällä pyörän omalla lukolla lukittuna ja kulkupeli odottaa omistajaansa – ehjänä.

Yleensä asiat ovat kiinni pienistä teoista, niin myös turvallinen Helsinki. Se rakennetaan keskinäisellä välittämisellä, yhteisvastuulla ja toisen kunnioittamisella sekä laadukkailla julkisilla palveluilla.

Petteri Leino

Aliupseeriliiton puheenjohtaja, sudeettihesalainen