Archive for itsensä työllistäjät

Työelämän muutos huutaa otesanoja!

Kirjoitin Kalevi Sorsa -säätiön pyynnöstä kirjoituksen Työelämän otesanat. (linkkiä klikkaamalla säätiön blogiin) jossa kommentoin Ville Bläfieldin säätiölle kirjoittamaa raporttia Uusi työ – uudet duunarit.

Työelämän otesanat

Juha Siltala otsikoi taannoin Työelämän huonontumisen lyhyt historia -kirjansa aloitusosion ”Sanat, joilla maailmasta saa otteen”. Juuri niitä otesanoja huutaa yhä nykyisen työelämän muutoksen hallinta. Näyttää ilmeiseltä, että juuri työn maailman sanoittaminen ja mittaaminen ovat pahasti kesken. Sen myötä loistaa poissaolollaan myös niin kutsutun uuden työn tekijöitä suojaavat rakenteet.

Sanat ja käsitteet ovat työelämän hallinnassa tärkeitä, joskin toki sisällöltään usein kiistanalaisia. Sama kiistanalaisuus, väärin- tai toisinkäsittäminen koskee myös työelämästä kertovia lukuja. Kiistanalaisuudesta johtuen työelämätoimijoiden huomio kilpistyy toistuvasti siihen, onko silpputyö lisääntynyt prosentin vai kaksi. Samalla peittyy alle se, että moninainen säännöllisen palkkatyön ulkopuolella työtätekevien ihmisten joukko on vakiintunut työmarkkinoiden pysyväksi rakenteeksi.  Rakenne taas tuottaa rakenteellista epätasa-arvoa ja yhteiskunnan legitimiteettikriisiä, sillä työ- ja sosiaalioikeudet on kytketty täysmääräisesti vain säännölliseen palkkatyöhön.

Ville Blåfieldin Uusi työ – uudet duunarit Impulsseja-sarjan kirjoitus lyö lusikkansa soppaan. Se ei kuitenkaan täsmennä, vaan hämmentää käsitekeitosta ja työelämän sanoittamista lisää. Teksti on työelämän ajatusten, ideoiden ja käsitteiden sekametelisoppa. Se maistuu ajoittain hyvältä, mutta on vähän vaikea saada kiinni siitä mitä syö. Blåfieldin asettama peruskysymys mitä työ on, saa tekstissä sekalaisia vastauksia. Työn avainsanojen käyttöä vaivaa epätäsmällisyys, joka liittyy juuri työn ja toimeentulon sidokseen. Oletan, että osittain kyse on tietoisesta valinnasta ja tarkoituksena onkin tökkiä sosialidemokratian kaikkein pyhintä toteemipaalua; työ on parasta sosiaaliturvaa.

Blåfieldin kirjoituksen idea hakea syötteitä sdp:n, työväenliikkeen ja ay-liikkeen ulkopuolelta on hyvä, mutta suurpiirteinen käsitteidenkäyttö tuo riskin kieltämisreaktiosta, kun valitsemansa yleisön kanssa puhuu eri kieltä. Erityisen häiritsevää epätäsmällisyys on palkkatyösuhteen ulkopuolelle järjestäytyvän itsensätyöllistäjätyön käsittelyssä, kun tiedostaa, että juuri palkkatyösuhteeseen on kytketty kokonainen työ- ja sosiaalioikeuksien järjestelmä.

Blåfield toteaa ay-liikkeen ja työväenliikkeen voitokkaiden 1900-luvun työajan, vuosilomien ja perhevapaiden työn rajaamistaistelujen säröksi nyt nousseen nuorten itsensätyöllistäjien toimeliaisuuden ja intohimon tehdä työtä kaiken aikaa kaikkialla. Itse sanoisin, että intohimon sijaan kyse on pikemminkin siitä, että palkkatyöhön 1900-luvun vuosikymmeninä kytketyt suojaavat instituutiot, kuten työaikasääntely, lomaoikeus ja perhevapaamallit sulkevat tämän itsensätyöllistäjäjoukon rakenteellisesti ulos. Särö on siinä, että työntekoa rajaavat oikeudet eivät ole tarjolla. Tällöin selviytymisen välttämättömyys sanoitetaan hyvänä päivänä intohimoksi, pahempina se näyttäytyy minuuteen kohdistuvina iskuina ja epäonnistumisina.

Blåfieldin tekstissä ja erityisesti 10 haastateltavan kirjosta nousee jo muuttuneen työnteon ajatus- ja toimintamalleja, jotka monin tavoin perustelevat sekä systeemimuutoksen että työelämän sääntelyn lisäämisen välttämättömyyttä. Yhtenäistä haastateltaville on, että nykysysteemi ei sovi oikein kenellekään ja monet näkevät itsensä työllistämisen yleistymisen vääjäämättömänä.

Sääntelyn uudistamisen välttämättömyydestä todistaa Wolt-startup-yrittäjien kielenkäyttö työkorvauksilla, siis kaiken sääntelyn ulkopuolella, polkevasta fillarilähetistä. Woltin mukaan räntäsateessa polkee kumppani, ei palkkatyöntekijä. Ei taida kumppanuus kestää ikää, eikä vaikkapa sairauksia.

Järjestelmän muutoksen välttämättömyydestä taas kertoo paljon se, että korkealla virkamiesjohdossa alkaa tulla sääli systeemin uhreja, jotka uupuvat työttömyysturvan rakenteellisiin esteisiin.  Työ- ja elinkeinoministeriön johtaja Tuija Oivo sanoo ääneen, että sosiaaliturva ja työttömyysturvajärjestelmä eivät ole tällä vuosituhannella, vaan ne on tehty palkkatyötä ajatellen, sellaista palkkatyötä jota vieläpä tehdään kahdeksasta neljään. Kalenterista päätelleen vuosituhat vaihtui 17 vuotta sitten. Kysymys kuuluukin, kauanko odotellaan, että käyttöjärjestelmä vaihtuu sellaiseen, joka sopii niin turvan, hinnoittelun ja neuvotteluoikeuksien suhteen myös palkkatyösuhteen ulkopuolella tai erilaisilla alustoilla työskenteleville.

Blåfieldin kirjoituksen julkilausuttu tarkoitus on toimia kaikupohjana sosiaalidemokraattisessa puoluekokouksessa käynnistyvässä keskustelussa. Puoluekokous meni, mutta keskustelu antaa odottaa itseään. Käsitykseni mukaan valitussa yleisössä on kyse juuri siitä erityisjoukosta, joka pitää johtotähtenään hokemaa työ on parasta sosiaaliturvaa. Se on uskossaan vahva, että perustulo on kallis, turha tai kauhea ja joukkoon kuuluu niitä, jotka usein henkeä vetämättä lausuvat työ, työ, työ ja liittävät siihen ihmisen arvon. Blåfieldin lyhyt pohdinta Raija Julkuseen ja Richard Sennettiin nojaten työelämän tunnustustaisteluista olisi saanut jatkua pidemmällekin, sillä juuri tässä ajassa kunnioitus, palkkatyö ihmisarvon mittana, työn ja toimeentulon kytköksen irtautuminen toisistaan, perustulo, kaikenlainen toimeliaisuus ja työväenliikkeen pitkän linjan ajatus työstä vapautumisesta lyövät kättä tavalla, jolla kirjoituksen valitulla yleisöllä lienee paljon työstettävää.

On ilmeistä, että muuttuvan työelämän käsite- ja lukusekavuus on hidastanut työntekijää perinteisesti suojanneiden instituutioiden, kuten sosialidemokraattisen ammattiyhdistys- ja työväenliikkeen asennemuutosta. Tarrautuminen vakituiseen ja kokoaikaiseen palkkatyöhön ja täystyöllisyysideaaliin saattaa olla oire siitä, että muusta ei saa otetta. Väitänkin, että nykytyöelämässä tunnistettavia ilmiöitä on paitsi nimettävä mietitymmin, niin myös pyrittävä tietoisesti kohtuulliseen yhteisymmärrykseen sanojen ja lukujen sisällöstä. Itsensätyöllistämisen tunnistamisessa on näkyvissä valoa, seuraava askel on systeemiin sopiminen. Onnea käsitesekamelskasta huolimatta kirjoitukselle matkaan, jotta se laajentaisi valitun yleisön tajuntaa ja sysäisi liikkeelle muutosta.

Anu Suoranta

Anu Suoranta on valtiotieteiden tohtori ja tutkija Politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella Helsingin yliopistossa.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 27.4.2017 Kalevi Sorsa -säätiön blogissa.

 

 

 

Kun tilkitseminen ei riitä. Työeläjän turva ja systeeminmuutos?

Järjestin yhdessä kehittämisasiantuntija Sikke Leinikin kanssa keskustelun Työnteon tavat haastavat edunvalvonta-ajattelun. Keskustelun paikkana oli Työelämän Hardtimes? -tutkimuspäivät Tampereen yliopistossa 2016. 

Keskustelussa pureuduttiin mm. alustatalouteen, airbnb:n, uberiin, itsensätyöllistämiseen, työllisyysturvaan ja perustuloon. Toistuvasti keskustelussa nousi esiin pohdintaa siitä, onko työnteon ympäristö jo niin muuttunut, että samoilla työkaluilla ei turvata nykyisiä työn tekijöitä. Eli onko tullut systeeminmuutoksen aika?  Keskustelun referaatin voi lukea täältä TJS-opintokeskuksen sivuilta.

Keskustelun idea – ja toimiva sellainen- oli tuoda samaan idea- ja analyysirinkiin tutkijoita, lainsäätäjiä, virkamiehiä ja ammattiyhdistysliikkeen asiantuntemusta. Mukana olivat:

Keskustelun vetäjät Anu Suoranta, tutkijatohtori, Helsingin yliopisto ja kehittämisasiantuntija Sikke Leinikki, TJS-opintokeskus

Keskustelijoina:

  • Eeva Jokinen, Yhteiskuntapolitiikan professori, Itä-Suomen yliopisto
  •  Olli Kangas, yhteiskuntasuhteiden johtaja, KELA
  • Pertti Koistinen, sosiaalipolitiikan professori (emer) Tampereen yliopisto
  • Anna Kontula, kansanedustaja, Vasemmistoliitto
  • Maria Löfgren, johtaja, Akava
  • Saana Siekkinen, työelämäasioiden johtaja, SAK
  • Marjo Ylhäinen, Työoikeuden yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto

Keskustelun sukupuolitietoisuutta olivat kommentoimassa

  • Milja Saari, tutkijatohtori, Helsingin yliopisto
  • Hanna Ylöstalo, tutkija, Tampereen yliopisto

 

Keskustelun pohjalta on tulossa kirja, mikäli rahoitus hankkeelle löytyy..

 

Työ, työ, työn ja sosiaalisten oikeuksien kipupisteitä

Kyselen Meteli 3/2016 jutussa Palkansaajaliikkeestä toimeentuloliikkeeksi onko kysymys palkansaajuudesta ay-liikkeelle perustavanlaatuinen?

Pohdin myös olisiko aika avata pandoran lipas ja nähdä miltä osin menneistä saavutuksista on tullut osa syrjiviä ja hierarkioita tekeviä rakenteita.

Tästä Meteli 3/2016 -lehteen

Pohdinnassani on myös se voivatko sosiaaliset oikeudet nojata vuoden 2016 työelämässä palkkatyösuhdeperustaan? Tämä on ay-liikkeelle kipupiste. Nyt tarkkana.

Samaa ammattiyhdistysliikkeelle kipuilua tuottaavaa  palkkatyösuhdeperustaisuutta näyttää miettivän myös Helsingin yliopiston professori Juha Siltala Impulssi sarjan artikkelissaan Työnantajan alaisena ilman työsuhdetta.

Siltala toteaa “Talouden kiertokulun ylläpitäminen tekee ajankohtaiseksi perustulon, jonka päälle voi ansaita. Samoin se pakottaa eläketurvaa ja sosiaaliturvaa irti perinteisistä työsuhteista, mikä ei voi olla aiheuttamatta ristiriitoja ammattiyhdistysliikkeen ja vasemmistopuolueiden välille.”

Näinpä näin. Työsuhdeperustaisten oikeuksien logiikan ratkaisukeskeinenkään problematisointi ei aina ota tulta, ainakaan ihan heti. Mutta onneksi ei-ei-ei-kipuilusta voi kehittyä ajatteluksi.

Telan edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaa muotoilee TELA.n blogissa Artisti maksaa, että ajatteli taannoin (SAK:n edunvalvontajohtajana) “työlainsäädännön sekoittaminen yrittäjämuodossa tehtävään työhön sekoittaa pakan niin pahasti, että on parempi dumpata kaikki ajatustapaa nakertavat hipsterit kauas päätöksenteosta”.

Näin tapahtui. Tulin dumpatuksi. Nikolakselle tiedoksi, että en aja Jopolla, enkä täytä muitakaan hipsteriyden muotovaateita, mutta kuten toteat, “et ole enää (aina) oikeassa”, niin olkoon tuon hipsterihomman korjaaminen. Sen sijaan pidän mainiona nykyajatustasi , että “kaikki työmarkkinatoimijat, yrittäjäkenttä mukaan lukien, herkistyisivät hakemaan yksituumaisuutta – ja ratkaisuja – työn tekemisen muotojen muutoksesta, ainakin eläke- ja muun sosiaaliturvan kannalta.” Tässähän ollaan ihan yhteisellä asialla.

Seuraava etappi, jossa tätä tematiikkaa pohditaan on Tampereella Työelämän tutkimuspäivillä. Työryhmässä 27. Työnteon tavat haastavat edunvalvonta-ajattelun mennään. Moderoin yhdessä TJS-opintokeskuksen kehittämisasiantuntija Sikke Leinikin kanssa keskustelijajoukkoa, jossa mukana ovat mm. Eeva Jokinen, Yhteiskuntapolitiikan professori, Itä-Suomen yliopisto, Olli Kangas, yhteiskuntasuhteiden johtaja, KELA, Pertti Koistinen, sosiaalipolitiikan professori (emer), Tampereen yliopisto, Anna Kontula, kansanedustaja, Vasemmistoliitto, Maria Löfgren, johtaja, Akava, Saana Siekkinen, työelämäasioiden johtaja, SAK ja Marjo Ylhäinen, Työoikeuden yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto.

Keskustelun sukupuolitietoisuutta kommentoivat Milja Saari, tutkijatohtori, Helsingin yliopisto ja Hanna Ylöstalo, tutkija, Tampereen yliopisto.  

 

Hallitus kannustaa nälkäpalkkaan, error, error. Hallitus kannustaa nälkäpalkkioon!

Kommentoin Tasa-arvovaje-hankkeen sivuilla Sipilän hallituksen 12.4. yrittäjyys- ja työllisyystoimia  otsikolla Matalapalkasta halvempiin töihin?

 

Hallitus liittää itsensätyöllistäjien aseman parantamisen työttömyysturvaan. Tällä logiikalla jää kuitenkin koskematta työn hinnoittelu. On kysyttävä rakentaako hallitus kannusteita nimenomaan työtätekevien köyhyyteen? Onko hallitus arvioinut itsensätyöllistämisen kannustamisen sukupuolivaikutuksia? Onko itsensätyöllistämisen helpottamisen taustalla ajatus työn hinnan halventamisesta? Mikäli hallitus haluaisi rakentaa työtä, jolla tulee toimeen, niin siihen voi kaivaa työkaluksi työlainsäädännöstä kollektiivisen neuvotteluoikeuden laajentamisen itsensätyöllistäjille.

Itsensä työllistäjän kohtalokas kolmas kysymys: Mikä on dead line, merkkimäärä ja palkkio?

Helsingin Sanomat julkaisi tänään 3.7.2015 uutisen:

STTK halusi itsensä työllistävän asiantuntijan työpanoksen ilmaiseksi itsensä työllistämisestä

 

Kirjoituspyyntö sähköpostissa

Koko homma, joka on nyt Hesarin yo. uutisena alkoi näin. Kesäkuun 22 päivänä kopsahti sähköpostiini pyyntö kirjoittaa STTK:n blogiin asiantuntijakirjoitus liittyen itsensätyöllistäjiin. Pyynnössä viitattiin asiantuntijuuteen, koska tutkin itsensä työllistäjiä. Kyllä kiitos, niin tutkin Koneen säätiön tutkimusrahoituksella, apurahalla, siis työllistyn palkkatyösuhteen ulkopuolella itsensä työllistäjänä.

Ilahduin, että STTK on aikeissa jälleen nostattaa yhteiskunnallista keskustela tästä työsuhteen ulkopuolella työllistyvien ja usein neuvottelujen pakkoraossa olevien työmarkkinoiden väliinputojien asiasta.

Asiantuntijuutta on

Onhan tätä itset -problematiikka ja ratkaisumalleja tullut pohdittua jo vuosia, näemmä jo 7.1.2007 kirjoitin Helsingin Sanomien Sunnuntaidebatissa otsikolla Tutkijoista tehdään pakolla yrittäjiä ja 29.7.2009 Helsingin Sanomien vieraskynässä Sumeaa logiikkaa työelämään. Ja siitä sitten tasaisen tahtiin kirjoituksia, esitelmiä, Kataisen v. 2011 hallitusohjelmaneuvottelujen taustatyöskentelyä Säätytalolla, ammattiliittojen ITSET -ryhmän koostamista ja työskentelyä TEM hallitusohjelman mukaisen Työvoiman käyttötapojen muutoksen ns. Trendityöryhmässä SAK:n edustajana, Tilastokeskuksen Itsensä työllistäjät 2013 selvityksen asiantuntijaryhmään osallistumista ja vaikka mitä. Ytimeen osuvimpana pidän Helsingin Sanomien mielepiteissä julkaistua 26.8.2014 kirjoitustani Itsensä työllistäjien sosiaaliturvan kohennus on vain laastaria kulkutautiin.

Hienoa, kirjoitan mielelläni

No. Aikaa on kulunut, itset -probelmatiikka ei ole hävinnyt. Pikemminkin päinvastoin. Työmarkkinoilla on koko joukko ihmisiä, joiden työn hinnoittelussa on vakavia ongelmia, kollektiivista neuvotteluoikeutta ei ole ja sosiaaliturva yskii. Mutta tiedän, että isot koneet liikkuu hitaasti ja ay-liike on iso. Mutta hyvä, että liikkuu. Vastasin STTK:n kirjoituspyyntöön: Hienoa ja kyllä kiitos kirjoitan, mikä on dead line, merkkimäärä ja palkkio?

Näistä kohtalokas kysymys oli viimeinen. Palkkio. Tästä alkoi minua aidosti järkyttänyt runsaan viikon kestänyt s-postikirjeenvaihto STTK viestinnän kanssa, jossa karulla tavalla toistui keikkoja tekevän suojattoman itsensätyöllistäjän usein koettu kohtalo.

Kenen pitäisi osata työn hinnoittelu?

Ensin esitetään työn tekemistä ilmaiseksi, koska sellainen periaate STTK:lla ilmoitetaan olevan, että vieraskynistä ei makseta. Sitten kun sanon tuota, tuota ja kysyn onkohan tämä periaate loppuun sakka mietitty, tulee vastaukseksi juuri se mitä vähiten toivoin. Koska työskentelet apurahalla, voimme ehkä maksaa juuri sinulle. Ei näin sanon minä. Taksat ja normit ovat juuri sitä varten, että työn hintaa ei määritellä yksittäistapauksina, työntekijän ominaisuuksista, vaan ostetusta työstä. Toinen ostaa työtä, toinen myy sitä. Ihminen ei ole hinnoittelun kohteena. Yleisitovuus on briljannti periaate, joka suojaa työntekijöitä keskinäiseltä alaspäin hintakilpailulta. Viittaan viestinnässä väitöskirjaani Halvennettu työ (Vastapaino 2009) kohtaan, jossa naisten matalia palkkoja perusteltiin työnantajan toimesta nimenomaan ihmisten ominaisuudella, sukupuolella, ei työn arvolla. Tässä perustelussa naiset kun käyttivät palkkansa turhuuksiin, niin siksi heille ei tarvinnut maksaa samaa kuin miehille.

STTK viestinnän kanssa viestittely päättyy klassisesti siihen, että tilaaja vetää kirjoituspyynnön pois, koska olen hankala. Jossain vaiheessa on myös vedottu siihen, ettei ole budjetoitu, muoto on blogi ja kirjoitus lyhyt. Mietin miksi ihmeessä tilataan, jos ei ole rahaa. En minäkään tilaa parkettia asennettavaksi, jos ei ole varaa siihen. Se onko printti tai sähköinen julkaisualusta kyseessä taas ei vaikuta työn tekemiseen, ihan samaa näppäimistöä käytän molemmissa. Lyhyyskin on outo, sillä mm Akavan palkkiosuoituksissa esim. lyhyt esitelmä on itse asiassa suhteessa kalliimmin hinnoiteltu, kun pitkä. Pieni on kaunista ja tiivistäminen on usein kovaa työtä. Hankala on siis tulkintani mukaan synonyymi sille, että kysyin mikä on palkkio, perustelen miksi sitä pitää maksaa asiantuntijatyöstä ja miksi kyseessä ei ole yksilön ominaisuuksista johdettava maksetaan/ei makseta yksilöllinen päätös.

Nyt tarvitaan järjen ääni 

Tässä vaiheessa, viikon viestinnän kanssa viestiteltyäni, pistin viestin STTK:n pj Antti Palolalle, jonka arvelin puhaltavan pelin poikki. Luotin vilpittömästi siihen, että hommaan tulee järki. Lähetin viestin ja koko viestinnän kanssani käymän meilivaihdon Palolalle siinä uskossa, että nyt tämä loppuu ja maksamattomuus tulkitaan ajattelemattomuudeksi, ja palkansaajajärjestössä ollaan valmiita korjusliikkeeseen. Sattuuhan sitä.

Ajattelin, että ei ammattiliittojen keskusjärjestö voi pitää periaatteenaan, että asiantuntijatyötä tehdään kutsumuksesta. Ja ajattelin,  että tämä itsensä työllistäjät tilanne olisi mietitty läpi, kun kerran talon ulkopuolelta oikein on kirjoittajia etsitty ja yhteiskunnallisia tavoitteita esitellään vaatimusten muodossa. Alkuperäisen viestin liittenä kun oli myös STTK:n tavoitekirjanen itsensä työllistäjien aseman kohentamiseksi. Kutsumuskin minulla tietysti on parantaa työntekijöiden asemaa, ja luja onkin -mutta se ei syrjäytä sitä, että työstä maksetaan. Sairaanhoitajuuskin on kuulemma kutsumusammatti, mutta ei se perustele sitä, että ammattiliitto tavoittelisi hoitotyötä tehtävän ilmaiseksi.

Puheenjohtaja Palola ei viheltänyt peliä poikki.

 

Kollektiivinen neuvotteluoikeus, jotta itsensä työllistäjää ei päädy loikkimaan vastikkeetta

Juuri nyt on mieli apea. Mutta tekemällä niin kuin tein pystyn kunnioittamaan itseäni ja uskon, että työn hinnoittelun näkyväksi tekeminen myös merkitsee muille saman asian kanssa kamppaileville jotain. Tämä case jos mikä, lienee perustelu sille, että itsensä työllistäjille on todellakin saatava kollektiivinen neuvotteluoikeus. Työsuhteen osapuolilla kun ei tunnetusti ole puntit tasan neuvottelussa. Työntekijä on lähtökohtaisesti heikompi osapuoli, siksi me tarvitsemme kollektiivisen järjestelmän. Palkkion vaatiminen on oikein, vastikkeeton tuottavuusloikkiminen ei.

Lopuksi siteeraan itseäni. Kirjoitin juuri Leena Äkerbladin (2014) väitöskirjasta ´Epävarmuuden tuolla puolen – Muuttuvat työmarkkinat ja prekaari toimijuus´ tekemääni kirja-arvioon seuraavasti:

“Kyse on prekaarin hallinnasta, liikkumavarasta ja riippuvuuksista. Kyse on ehdoista joilla kieltäydytään työstä ja siitä miten tavoitellaan työn mielekkyyttä. Muotona on mm. kieltäytyminen oman ammattietiikan vastaisesta työstä ­- vaikkapa kieltäytyminen ilmaisen työn teosta. Oikein tekemisestä prekaari kokee ylpeyttä, vaikka tietää kieltäytymisen vaikutuksen jatkotyöllistymiseen.”

 

 

 

Aikaansaamaton TEM rapauttaa sopimusyhteiskunnan?

Kansan Uutisten 5.2.2015 jutussa  Pätkä- ja silpputyöläisten asia jäi hoitamatta harmittelen Työ- ja elinkeinoministeriön ja sen istuvan ministerin saamattomuutta. Työnantajat ovat sanelleet kolmikantaisessa Työelämän muutoksia käsittelevässä ns. Trendiryhmässä nuotit, joita ministeriössä on peesattu. Ja tämä peesaaminen lienee ongelman ydin. Kolmikannan idea on se, että jokainen pelaa omaa paikkaansa kybällä. Jos ei pelaa, niin ei pelaa kolmikantakaan.

Pelipaikalla maan potkiskelun hinta on kova. Homman pitkittyessä murtuu pala toisensa jälkeen keskeistä sopimusyhteiskuntaa ja jäljelle jää laumoittain yrittäjäriskiä kantavia yksilöitä. Tilastokeskuksen Itsensä työllistäjät 2013 selvityksen mukaan väkeä on jo kun pipoa ja toimeentulossa ei ole hurraamista, oikeuksista puhumattakaan.

“– Kun palkkatyö murtuu reunoilta, silloin koko ay-liikkeen rakentama turva poistuu yhdellä liipaisulla. Bonuksena tulee päälle sukupuoli, Suoranta sanoo.”

Ps. “Harmittelu” on painokelpoinen versio siitä, miten toi saamattomuus tuli haastattelussa ilmaistua.

Itsensä työllistäjät, laastarit ja kulkutauti

Kirjoitukseni Itsensä työllistäjien sosiaaliturvan kohennus on vain laastaria kulkutautiin on julkaistu Helsingin Sanomissa 26.8.2014

Anu Suoranta:

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne osui lähelle muttei ytimeen HS:n haastattelussa (Kotimaa 17. 8.) itsensä työllistäjien asemasta. Rinne sanoi, että valmistelussa on yksinyrittäjille kattava kokonaisuus, joka puuttuu muun muassa sosiaaliturvaan.

Hyvä niin, mutta sosiaaliturvan kohennus on vain laastaria tilanteeseen, jossa olisi puututtava kulkutautiin, työn siirtoon työsuhteen ulkopuolelle.

Kun työtä siirretään yrittäjämuotoiseksi, työntekijältä katoaa kertaheitolla työ- ja sosiaalilainsäädännön turva. Yrittäjästatuksella nainen ja ämpäri tai nuori ja läppäri ovat vailla työsuhteeseen kytkettyjä oikeuksia, kuten kollektiivisesti neuvoteltua palkkatasoa, palkallista lomaa ja työterveyshuoltoa.

Jos palkkatyösuhteen reunan annetaan rispaantua näennäiseen yrittäjästatukseen, seuraukset on tunnistettava.

Siirrossa tylsyy työntekijän kovin työkalu, kollektiivinen neuvotteluoikeus, käyttökelvottomaksi. Kyse on myös palkkatyösuhteeseen sidottujen oikeuksien oikeutuksesta – siitä, miten turvataan eri muodoissa työtä tekevien erilaisten oikeuksien poliittinen ja sosiaalinen hyväksyttävyys.

Mikäli valintana on palkkatyösuhdeturvan takaaminen mahdollisimman monille, ratkaisu on työsopimuslain muutos. On laajennettava työsuhteen määritelmää.

Uusi määritelmä voisi kuulua näin: “Tätä lakia sovelletaan sopimukseen, jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana, palkkaa tai muuta vastiketta vastaan, sitoutuvat henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena tai muuten työnantajasta riippuvaisessa ja alisteisessa asemassa.”

Laajennuksella merkittävä osa yrittäjyydeksi nyt naamioidusta työstä palautuisi työsuhteiseksi, ja tätä kautta tulisi sovellettavaksi koko työ- ja sosiaalilainsäädäntö.

Mikäli valintana taas on hyväksyä työn siirtäminen työsuhteen ulkopuolelle itsensä työllistämisen muotoihin, lienee paikallaan pohtia koko työsuhdeperusteisen sosiaaliturvan oikeutusta.

Anu Suoranta
valtiotieteiden tohtori,
työelämän tutkija
Helsingin yliopisto

 

Avoin kirje valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuorelle itsensä työllistäjistä

Avoin kirje työministerin valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuorelle

Hyvä Tuire

Ilahduin suunnattomasti luettuani, että siirryt työministerin valtiosihteeriksi.  Arvaat varmasti asiani.  Työsuhteen ulkopuolella työllistyvien itsensä työllistäjien aseman parantamiseksi on nyt olemassa ratkaisuja. Käännyn puoleesi, sillä sinähän käynnistit vuonna 2009 prosessin, jolla työn teettämisen muotoja SAK:laisessa liikkeessä pyrittiin tekemään näkyväksi.  Nyt tarvitaan rohkeaa toteuttajaa maan hallituksen riveissä.

Vuosina 2010–2012 opin tuntemaan sinut SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen terävimpänä yhteiskuntapoliittisena toimijana ja työmarkkinoiden muutosta analysoivana ay-johtajana. Heittäydyit etsimään ratkaisuja prekaarin työn ja tekijän ja ammattiyhdistysliikkeen edunvalvonnan välillä ammottavan kuilun kuromiseksi.

Oli rohkea teko palkatuttaa minut SAK:hon, vaikken ole demari, mutta sen sijaan olen tohtori ja aikuinen nainen.  Muistan, kun ohjeistit minua yhteiskuntapoliittisen- ja ay-vaikuttamiseen jotakuinkin näin: ehkä vaikeinta tulee työssäsi olemaan ammattiyhdistysliikkeen valtakoneiston vakuuttaminen työn teettämisen muutoksesta ja muutoksen vaikutuksista ay-liikkeen legitimiteettiin.  Näin oli. Se oli vaikeaa, ja on vaikeaa. Ei kaikkien osalta, mutta ehkä niiden osalta, joiden viime kädessä pitäisi tuoda asiat neuvottelupöytään ja viedä ne voitokkaasti maaliin. Siksi olen alkanut epäillä, onko työmarkkinaosapuolista ratkaisijaksi itsensä työllistäjien asiassa. Siksi kirjoitan sinulle nyt hallitusvallan käyttäjänä.

Puhuessasi SAK:n valtuuston puheenjohtajana avauspuhetta opin pidättämään hengitystä. Kertaakaan ei tarvinnut pettyä. SAK pätkätyöni aikana analysoit jokaisessa SAK:n valtuustossa työmarkkinoiden muutoksia ja ammattiyhdistysliikkeen saavutuksia tavalla, joka erottui mennyttä menestystä ja vakituista ja kokoaikaista työtä korostavasta palkansaajaliikkeen mantrasta. Puheestasi oli kuultavissa, että ilman ajatuksellisista ja toiminnallista muutosta ay-liike on itse osallistumassa kahden kerroksen työmarkkinoiden ja sosiaalisen turvattomuuden synnyttämiseen.

Kevään 2010 SAK:n valtuustossa totesit mm. ”Ay-liikkeen saavutukset työntekijöiden turvaksi eivät tarjoa enää riittävää eivätkä tasapuolista suojaa kaikkein epävakaimmassa asemassa työtään tekeville ihmisille. Sääntely, työelämän oikeudet ja sosiaaliturva on rakennettu toisenlaisiin olosuhteisiin. Työn tekemisen vähimmäisehtojen turvaaminen ja yhdenvertainen kohtelu on ulotettava myös palkkatyön harmaille reunoille ja siitä ulos – itsensä työllistämiseen.”

Juuri niin. Normalisoidun palkkatyön turvajärjestelmät ovat pääosin pystyssä. Mutta kuten sosiaalipolitiikan dosentti Raija Julkunen on todennut työntekijät lipsuvat järjestelmien ohi ja yksilöt jäävät yhä enemmän markkinakapasiteettinsa ja sattumien varaan. Julkunen iskee tikarinsa myös palkansaajaliikkeen kaikkeen arimpaan kirjoittamalla, että suojelevat instituutiot myös sulkeutuvat ja valikoivat ne, jotka pääsevät turvan piiriin.  Siltä on tosiaan kiistatta tuntunut, kun olen lukuisia vuosia seurannut ilmiselvää haluttomuutta sovittaa yhteen työttömyysturvaa ja muuta kuin perinteistä kahdeksasta neljään palkkatyötä.

SAK pätkätyösuhteeni aikana rakensin itsensä työllistäjät ITSET-verkostoa. Mukaan ITSET-verkostoon heittäytyi ay-liikkeen eri puolilta toimijoita, jotka hiffasivat mitä tapahtuu, kun palkkatyötä siirretään työsuhteen ulkopuolelle. Ei sitä yhteisöllistä, keskusjärjestö- ja liittorajat ylittävä yhteistyötä kaikkialla hyvällä katsottu, mutta tiesin, että seisot kulisseissa ja tuet. Harmitti, kun siirryit JHL:n puheenjohtajuudesta valtiovarainministerin valtiosihteeriksi. Nielin harmini ja muistaakseni sanoin sinulle, että jos jotakuta, niin sinun taitojasi tarvitaan, jotta hyvinvointivaltio ja sopimusyhteiskunta voi selvitä.

Edelleen olen samaa mieltä. Sinua tarvitaan ja korostan, että itsensä työllistäjien aseman ratkominen on osa keskeisintä sopimusyhteiskunnan ydintä ja sen legitimiteettiä. Jos palkkatyösuhteen reunan annetaan rispaantua ammatissa kun ammatissa näennäiseen yrittäjästatukseen, niin ei hyvä heilu. Siinä tylsyy työn tekijän kovin työkalu – palkkakartelli – käyttökelvottomaksi. Palkkakartellistahan on kysymys kun työehtosopimuksilla säädellään työn myyntiä.

Nykysuunnalla kollektiivinen neuvotteluoikeus katoaa yhä useammalta ulottumattomiin, työtä ja sen tekijää halvennetaan sekä koko ay-liikkeen vaivalla rakentama työ- ja sosiaalilainsäädäntö ei ulotu näin työtä tekeviin itsensä työllistäjiin.  Kuten itse muotoilit yrittäjästatuksella eli ilman tes-turvaa ”nainen ja ämpäri”- sekä ”nuori ja läppäri”- yrittäjä ovat täysin työn teettäjän armoilla. Se on niin nähty. Työn hinnoittelu näkyy näiden näennäisyrittäjien – vai pitäisikö sanoa kuten tanskalaiset bulkyrittäjien – korkeana köyhyysriskinä. Palkansaajien tutkimuslaitoksen Merja Kauhanen on tätä vakuuttavasti todentanut tulonjakotilastoista.

Nyt pyytäisin sinua Tuire miettimään työministerin uutena valtiosihteerinä seuraavaa ratkaisua. Se on raju, mutta arvelisin, että välttämätön. Avataan työsopimuslaki ja laajennetaan työsuhteen määritelmää niin, että monenmoiset toimeksiannoilla teetettävät suorat työantajavelvoitteita kiertävät diilit eivät enää pelittäisi. Uusi määritelmä voisi kuulua näin: ”Tätä lakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana, palkkaa tai muuta vastiketta vastaan, sitoutuvat henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena tai muuten työnantajasta riippuvaisessa ja alisteisessa asemassa.

Tällä täydennyksellä merkittävä osa yrittäjyydeksi nyt naamioidusta työn teetännästä palautuu, ehkä puoliväkisin,  työsuhteiseksi työksi. Kun työ on työsuhteista työtä, tulee samalla sovellettavaksi koko työ- ja sosiaalilainsäädäntö, myös se kollektiivinen neuvotteluoikeus. Jotenkin minusta tuntuu, että ilman kollektiivista neuvotteluoikeutta pohjoismainen työmarkkinamalli ja siihen nojautuva sosiaaliturva eivät voi toimia. Ja senhän me haluamme toimivan?

Onnea Tuire uuteen työhösi ja toivottavasti kuulen itsensä työllistäjien aseman korjausliikkeestä pian!

Anu

VTT Anu Suoranta työskentelee Palkansaajasäätiön ja Koneen säätiön rahoittamassa Helsingin yliopiston tutkimusprojektissa ”Kolmikanta ja itsensä työllistäjät”.