Categories
itsensä työllistäjät Pätkätyö

Työ, työ, työn ja sosiaalisten oikeuksien kipupisteitä

Kyselen Meteli 3/2016 jutussa Palkansaajaliikkeestä toimeentuloliikkeeksi onko kysymys palkansaajuudesta ay-liikkeelle perustavanlaatuinen?

Pohdin myös olisiko aika avata pandoran lipas ja nähdä miltä osin menneistä saavutuksista on tullut osa syrjiviä ja hierarkioita tekeviä rakenteita.

Tästä Meteli 3/2016 -lehteen

Pohdinnassani on myös se voivatko sosiaaliset oikeudet nojata vuoden 2016 työelämässä palkkatyösuhdeperustaan? Tämä on ay-liikkeelle kipupiste. Nyt tarkkana.

Samaa ammattiyhdistysliikkeelle kipuilua tuottaavaa  palkkatyösuhdeperustaisuutta näyttää miettivän myös Helsingin yliopiston professori Juha Siltala Impulssi sarjan artikkelissaan Työnantajan alaisena ilman työsuhdetta.

Siltala toteaa “Talouden kiertokulun ylläpitäminen tekee ajankohtaiseksi perustulon, jonka päälle voi ansaita. Samoin se pakottaa eläketurvaa ja sosiaaliturvaa irti perinteisistä työsuhteista, mikä ei voi olla aiheuttamatta ristiriitoja ammattiyhdistysliikkeen ja vasemmistopuolueiden välille.”

Näinpä näin. Työsuhdeperustaisten oikeuksien logiikan ratkaisukeskeinenkään problematisointi ei aina ota tulta, ainakaan ihan heti. Mutta onneksi ei-ei-ei-kipuilusta voi kehittyä ajatteluksi.

Telan edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaa muotoilee TELA.n blogissa Artisti maksaa, että ajatteli taannoin (SAK:n edunvalvontajohtajana) “työlainsäädännön sekoittaminen yrittäjämuodossa tehtävään työhön sekoittaa pakan niin pahasti, että on parempi dumpata kaikki ajatustapaa nakertavat hipsterit kauas päätöksenteosta”.

Näin tapahtui. Tulin dumpatuksi. Nikolakselle tiedoksi, että en aja Jopolla, enkä täytä muitakaan hipsteriyden muotovaateita, mutta kuten toteat, “et ole enää (aina) oikeassa”, niin olkoon tuon hipsterihomman korjaaminen. Sen sijaan pidän mainiona nykyajatustasi , että “kaikki työmarkkinatoimijat, yrittäjäkenttä mukaan lukien, herkistyisivät hakemaan yksituumaisuutta – ja ratkaisuja – työn tekemisen muotojen muutoksesta, ainakin eläke- ja muun sosiaaliturvan kannalta.” Tässähän ollaan ihan yhteisellä asialla.

Seuraava etappi, jossa tätä tematiikkaa pohditaan on Tampereella Työelämän tutkimuspäivillä. Työryhmässä 27. Työnteon tavat haastavat edunvalvonta-ajattelun mennään. Moderoin yhdessä TJS-opintokeskuksen kehittämisasiantuntija Sikke Leinikin kanssa keskustelijajoukkoa, jossa mukana ovat mm. Eeva Jokinen, Yhteiskuntapolitiikan professori, Itä-Suomen yliopisto, Olli Kangas, yhteiskuntasuhteiden johtaja, KELA, Pertti Koistinen, sosiaalipolitiikan professori (emer), Tampereen yliopisto, Anna Kontula, kansanedustaja, Vasemmistoliitto, Maria Löfgren, johtaja, Akava, Saana Siekkinen, työelämäasioiden johtaja, SAK ja Marjo Ylhäinen, Työoikeuden yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto.

Keskustelun sukupuolitietoisuutta kommentoivat Milja Saari, tutkijatohtori, Helsingin yliopisto ja Hanna Ylöstalo, tutkija, Tampereen yliopisto.  

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *