Helsinki on valtion jälkeen Suomen suurin työnantaja. Sairaan-, lähi-, perushoitajat, lastentarhanopettajat, lastenhoitajat, lehtorit, perhepäivähoitajat, kirjastovirkailijat, kouluavustajat, siivoojat, toimistosihteerit sekä ruokapalvelu- ja sosiaalityöntekijät tuottavat palveluja kaupungin asukkaille. Joka päivä Helsingille menee töihin 39 000 ihmistä. Heistä kolme neljästä on naisia.
Hoivan, hoidon ja koulutuksen tarpeet pysyvät. Tarpeiden pysyvyydestä huolimatta Helsingin kaupungin työntekijöistä lähes 7000 työskentelee määräaikaisessa työsuhteessa. He menevät joka päivä työhön tietäen, että oman työsuhteen jatkumisesta ei ole varmuutta.
Epävarmuus ja palkka-ale
Epävarmuutta lisää peruspalvelujen alistaminen bisnekselle. Kun kouluruuasta tehdään yritysvoittoa, on moni asia pielessä. Kaupungin työsuhteiden valuttaminen yrityksille altistaa työsuhteen epävarmuuksille ja palkka-alelle. Kyse on naisten työn halventamisesta ja sukupuolten tasa-arvosta. Matalapalkkaisten naisten ohella myös keskipalkkaiset, jopa hyvin palkatut professioammattien naiset halutaan siirtää hoivaamaan, hoitamaan ja kouluttamaan halvemmalla yksityiselle sektorille – ja tuottamaan voittoa yritysten omistajille.
Bisnes ei ole luonnonvoima
Vaaleissa on kyse siitä millaista työnantajapolitiikkaa Helsinki harjoittaa. Bisnes ei ole luonnonvoima. Julkiset hyvinvointipalvelut on nähtävä kansallisvarallisuutena, jonka ryövääminen yritysten voitontavoitteluun pitää pysäyttää. Kun tahtoa on, voidaan palvelut tuottaa kunnan omana työsuhteisena työnä. Kun tahtoa on, määräaikaisia voidaan vakinaistaa rakentamalla työsuhdepooleja.
Anu Suoranta, VTT, työelämän tutkija on Vasemmistoliitto kuntavaaliehdokas no 114 Helsingissä.