”Siivoushan on työtä, joka sopii hyvin ulkoistettavaksi” toteaa isäpappani, kun keskustelemme kuntien palveluista.
Minä olen toista mieltä. Siivous ei sovi erityisen hyvin ulkoistettavaksi, ei ainakaan kaikissa kohteissa. Kuten esimerkiksi sairaaloissa. Suomessa kuolee joka vuosi sairaalabakteerien vuoksi noin 700–800 ihmistä, jotka olisivat muutoin selvinneet hengissä.
Sairaaloissa siivous ei ole ekstraa, josta voi todeta että ”onhan se kiva kun on paikat puhtaana”. Mietin vain, paljonko kuolemantapauksia olisi, jos siivous olisi ulkoistettu firmoille.
Vuosi sitten konsulttiyhtiö esitti Helsingin terveyslautakunnalle, että kaikki sairaaloiden ja terveyskeskusten tukipalvelut pitäisi ulkoistaa, mukaan lukien laitoshuolto (joka on siis puhtaanapitoa ja lisäksi mm. ruokien jakamista potilaille). Onneksi tämänsuuntaiset esitykset on torpattu – ainakin toistaiseksi. Helsingissä vauhdilla etenevä sosiaali- ja terveyspalveluiden organisaatiouudistus saattaa muuttaa tilannetta, arvioi Joonas Leppänen, joka on terveyslautakunnan jäsen.
Työskentelin itse opintojen alkuvaiheessa pari kesää laitoshuoltajana. Kun ensimmäisenä päivänä menin töihin, tajusin, etten todellakaan osaa siivota. Ilman osaston vakituisten laitoshuoltajien huolellista perehdytystä olisin vain siirrellyt bakteereja paikasta toiseen. Osaamaton siivooja saattaa saada enemmän tuhoa aikaiseksi. Pahimmillaan olisin varmaan saanut bakteerit kulkeutumaan vessanpöntöstä potilaan pöydälle, koska en olisi tajunnut oikeaa siivousjärjestystä ja sitä, että myös siivousvälineet täytyy pitää puhtaina.
Olga ja Marjatta olivat Jorvin sisätautiosasto 6:sen pitkäaikaisia työntekijöitä. Heillä oli rautainen ammattitaito ja -ylpeys. He jakoivat kärsivällisesti tietotaitoaan meille kesätyöntekijöille. Vakituisina työntekijöinä he tunsivat vastuuta koko osastosta ja he tiesivät milloin piti tehdä myös harvemmin suoritettavat puhdistustyöt ja miten työvälineet pitää huoltaa. Ja heidän mielestään olisi ollut potilaiden halventamista tarjota kahvia sontaisesta termoskannusta.
Entä jos firmat ottaisivat siivouksen haltuunsa? Mitä jos osastolla ei olisi yhtäkään vakituista työntekijää, kaikki olisivat keikkalaisia tai määräaikaisia? Kuka tuntisi vastuuta kokonaisuudesta? Kuka perehdyttää työntekijät? Siivouksen heikko laatu paljastuisi todennäköisesti vasta sitten, kun jotakin fataalia olisi jo tapahtunut ja sairaalabakteerit päässeet leviämään.
Tietysti työn pätkiminen ja silppuaminen osataan myös julkisella sektorilla. Sairaalasiivous on vain yksi esimerkki siitä, että kuntapäättäjien kannattaa tosissaan miettiä, millä tavalla työn teettämisen erilaiset tavat vaikuttavat lopputulokseen – eli kuntalaisten hyvinvointiin ja turvallisuuteen.
Linnea Alho on entinen sairaalasiivooja, joka jaksaa muistuttaa asiasta ahkerasti myös kotioloissa