Vaalikoneiden vastauksista kannattaa lukea myös ehdokkaan perustelut, sillä monilta osin kysymykset ovat yleisluontoisia ja tulkinnanvaraisiakin.
Tästä linkistä pääset Helsingin Sanomien vaalikonevastauksiini ja tästä YLE:n vaalikoneen vastauksiini pääset tästä linkistä .
Ehdokasnumeroni on 616 – tässä teille valtuutettu uus! Kahden valtuustokauden, kahdeksan vuoden varavaltuutettukokemuksen pohjalta on hyvä hypätä valtuutetuksi.
Ammattiliitoista päivää – oma työnantajani Teatteri ja mediatyöntekijöiden liitto Teme ry, Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö Taku ry, Muusikkojen liitto ry ja Näyttelijäliitto ry julkaisivat yhdessä kannanoton, jonka Helsingin Sanomat uutisoi 13.5.2021 otsikolla
Kulttuurialan ammattijärjestöt katsovat, että taide- ja kulttuuriala on osoittanut osaavansa huolehtia turvallisuustoimista ja on vastannut tilanteeseen kehittämällä uusia turvallisuusratkaisuja.
Juuri näin. Hyvä hallitus. Laittakaa AVI perustelemaan miksi kulttuuria ei avata. Nyt ei olla enää kyse oikeuden ja kohtuuden toteutumisesta rajoituksissa. Kyse on vähintään kolmenlaisesta katastrofista 1. Taiteen ja kulttuurin alalla työtä tekevät ovat monet olleet jo vuoden vailla duunia 2. Me muut ihmiset olemme olleet vuoden vailla taiteen ja kulttuurin eläviä elämyksiä ja 3. Ja tämä on mielestäni karmein seuraus. Taiteen ja kulttuurin alalla pahenee päivä päivältä kokemus siitä, että yhteiskunta ei kohtele oikeudenmukaisesti. Tämä on se, johon pitää herätä. Luottamusta demokratiaan ei saa horjuttaa, yhtään.
Istuvan valtuuston kausi lähenee loppuaan ja päätöksentekoon valmistellaan kiireellä päätöstä HKL:n yhtiöittämisestä. Raideliikenteen yhtiöittämispyrkimysten taustalla on toive seudullisesta yhtiöstä Espoon ja Vantaan kanssa. Yhteinen yhtiö voisi hallinnoida kolmen kaupungin raiteilla kulkevaa liikennettä. Suunnitelmat ovat kuitenkin valuneet kuiviin Espoon ilmoitettua, ettei ole lainkaan kiinnostunut hankkeesta. Nyt Helsinki pyrkii kiirehtien muodostamaan yhtiön pelkästään Vantaan kanssa, vaikka sillä ei ole valtuuston päätöstä yhtiöittämisestä tai raideliikenteen rakentamisesta ylipäätään. Päätös raiteiden rakentamisesta tehdään Vantaalla vasta vuonna 2023. Näköalana on, että Helsingille jää käsiinsä yhtiö, ilman yhtäkään yhteistyökumppania tai varsinaista syytä yhtiöittämiselle.
”Pyrkimys yhtiöittää Helsingin kaupungin liikennelaitos (HKL) aiheuttaa jo vuoden koronaepidemian keskellä varikoilla ja liikenteessä työskennelleelle HKL:n henkilöstölle lisää epävarmuutta luomalla uhkaa työehtojen heikkenemisestä” toteaa HKL:n johtokunnan varapuheenjohtaja Anu Suoranta – Vas.
HKL:n henkilöstö vastustaa yhtiöittämistä ja henkilöstön edustajat ovat luovuttaneet Helsingin kaupunginvaltuustolle 27.4. mittavan adressin suunnitelmien pysäyttämiseksi. Henkilöstö esittää adressissa huolensa julkisen toiminnan pilkkomisesta osiin voiton maksimoimiseksi. “Täysin toimiva ja yhtenäinen julkinen palvelu halutaan pilkkoa osiin niin, että alustasta voidaan kaupitella osakkeiden muodossa parhaat palat sopiville tahoille.”
Yhtiöittämistä vastustavan adressin on allekirjoittanut yli puolet HKL:n henkilöstöstä.Henkilöstö vetoaa toiminnan olleen kannattavaa pitkään esimerkiksi isojen organisaatioon tehtyjen uudistusten myötä, joten työn tehostamisesta ei yhtiöittämisessä ole kyse. Myös seudullisen palvelutason kerrotaan olevan valmiiksi korkealla tasolla.“Meillä on liikaa esimerkkejä julkisten toimintojen yhtiöittämisestä epäonnistuneesti niin paikallisella kuin kansallisellakin tasolla. Yhtiöittäminen on peruuttamaton ratkaisu.” vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Veronika Honkasalo sanoo. Lue koko kannanotto: Helsingin Vasemmistoliitto ei hyväksy kiirettä raideliikenteen yhtiöittämiselle
Kivinokan virkistysalueasemakaavan teon yhteydessä on julkaistu KYMP:n tilaama ympäristöhistoriallinen selvitys alueen kehittämisperiaatteista. Kaikkiaan selvityksessä on paljon hyvää, mutta onhan siellä myös kaavoittajan tilaama ajattelu siitä, että jotkut kesämajat olisivat kaupunkilaisten tiellä. Eivät ole. Kivinokan yksi juju on juurikin se tunnelma, jossa voi kulkea pitkin hobbittikyläalueita pällistellen kaikkialla. Alue on avoin kaikille ja minun on vaikea tunnistaa selvityksessä välähtelevää pohjavirettä alueen sulkeutuneisuudesta. Sanoisin, että viimeistään vuosittain järjestämämme KinoKivinokka elokuvatapahtuma on ollut magneetti ja kutsu, joka on opettanut tuhansille kaupunkilaisille Kivinokan olemassaolon. Ja juuri se oli myös tarkoitus.
Kaupungin tilaama selvitys sisältää myös kaupunkiaktivismiosuuden – se tunnistaa ja tunnustaa Kivinokka kaikille liikkeen ratkaisevan roolin Kivinokan säilymisessä kaikille avoimena virkistysalueena. Tilannekuva lähtee liikkeelle siitä, että oli esitelty kolme alueen rakentamisvaihtoa, jotka siis kaikki olivat raskaan rakentamisen vaihtoehtoja, joissa virkistysalue olisi vaihdettu taloihin, raskaimmassa vaihtoehdossa vastaaviin joita nyt rakentuu vastarannalle Kalasatamaan. Me kaupunkiaktiivit ajattelimme toisin. Juuri muualla tiivistyvä rakentaminen on perustelu Kivinokan virkistyskäytölle. Tästä tilannekuvasta raportissa kirjoitetaan allaolevan mukaisesti. En ole kaikista lauseiden totuusarvosta samaa mieltä, enkä ehkä sävystäkään, mutta kehyskertomuksen johtopäätöksestä olen samaa mieltä. Me Kivinokka kaikille -liikkeessä osasimme yhteiskuntavaikuttamisen! Ja sen ja Kivinokan arvon ymmärtävien kuntapoliitikkojen päätöksen seurauksena Kivinokka säilyi kaikille avoimena keitaana keskellä kaupunkia.
Selvityksen sitaatti kuuluu näin:
“Kaupunki esitteli kolme maankäyttövaihtoehtoa vuonna 2013. Tämän seurauksena aktivoitui pääosin Kivinokkalaisista koostuva ”Kivinokka kaikille” – kansalaisliike, joka halusi säilyttää Kivinokan virkistyskäytössä. Liikkeen tavoitteena oli saada poliitikot, kansalaismielipide Kivinokan taakse sekä Kivinokka laajemmin tunnetuksi, ja se järjesti erinäisiä tempauksia sekä oman esityksensä Kivinokan kehittämisestä virkistysalueena. Kontaktien ja yhteistyön poliitikkojen ja kaupunkisuunnitteluviraston kanssa ansiosta Kivinokka-liikkeen vaihtoehtoinen esitys esiteltiin myös lautakunnassa, jossa päätettiin Kivinokan suunnitteluperiaatteista keväällä 2014. Lautakunnalle esiteltiin kaupunkisuunnitteluviraston vaihtoehtotarkastelujen ja viitesuunnitelman pohjalta muodostamat Kivinokan suunnitteluperiaatteet, joiden tavoite oli tehdä Kivinokasta n. 6000 asukkaan tiivisti rakennettu, puukerrostalovaltainen, ekologisesti kestävä kaupunginosa, jossa on asumista, virkistystoimintaa sekä historiallisesti arvokkaita alueita ja tiiviimpi liittyminen naapurikaupunginosiin meren ylittävän kävely- ja pyöräilysillan ja Itäväylän ja metroradan avulla peittävän kannen avulla. Nämä periaatteet, jotka olisivat mahdollistaneet Kivinokan osayleiskaavan laatimisen, kaatuivat kuitenkin niukasti äänin 5-4 lautakunnassa 2014 keväällä Kivinokkalaisten riemuksi. Lautakunnassa päätettiin, että Kivinokan jatkosuunnittelu tutkii Kivinokan kehittämistä virkistysalueena. Kivinokka kaikille – liikkeen perintönä järjestetään edelleen vuosittain Kino Kivinokka – ulkoilmaelokuvatapahtuma, joka järjestettiin ensimmäisen kerran 2013. Tapahtumalla haluttiin tehdä maineeltaan sisäänpäin lämpiävästä Kivinokasta houkuttelevampi kaupunkilaisille, ja siten vastustaa Kivinokan rakentamista.”
Tähän lopuksi totean. Toivottavasti korona sallii, niin päästää jälleen elokuussa 2021 KinoKivinokkaan katsomaan upeissa puitteissa leffaa. Tervetuloa kaikille avoimeen Kivinokkaan!
Kuva on esittämästämme vaihtoehtosuunnitelmasta.
HS 1.3.2021 julkaistiin mielipidekirjoitus otsikolla “Freelancereiden asemaa on parannettava”. Ymmärrän kirjoittajien hyvän tarkoituksen parantaa freelancereiden asemaa. Mutta nyt on syytä myös hetkeksi pysähtyä miettimään, koska tässä kirjoituksessa asioita menee myös pieleen.
Freelancer tarkoittaa sekä palkkatyössä työtä tekevää, että myös esim. laskutuksella tai työkorvauksilla työtä tekevää. Palkkatyössä työtä tehdessään eli määräaikaisessa työsuhteessa freelancer EI OLE kaiken työsuhdeturvan tai tarkemmin kaiken työlainsäädännön ulkopuolella. Toistan, Ei OLE. Kun työtä tehdään palkkatyösuhteessa, niin silloin työsuhdetta turvataan myös työsuhteen säädöksillä. Määräaikaisessa työssä työn tekeminen usein tuottaa kyllä esim. lomaoikeuksien vajaata käyttöä ja eriarvoisuutta riippuen työsuhteen pituudesta. Ja se on ongelma, mutta siitäkin huolimatta freelancer ei ole palkkatyösuhteessa ollessaan kaiken työsuhdeturvan ja työlainsäädännön ulkopuolella.
Sen sijaan silloin kun freelancer tekee työtä työkorvauksilla tai laskutuspalveluilla. Silloin hän ON KAIKEN työsuhteen turvan ulkopuolella. Ja tähän ammattiliittojen itsensätyöllistäjien yhteistyöverkosto ITSET – ryhmä ( jossa kirjoittajien edustama Takukin on mukana) on ajanut ratkaisua, että lopetetaan lainsäädännöllä työn naamiointi palkkatyösuhteen ulkopuoliseksi. Tämä työlainsäädännön muutos on kirjattu (Rinteen) ja Sanna Marinin hallitusohjelmaan: “Työelämän epävarmuuden vähentämiseksi täsmennetään työsopimuslain työsopimuksen käsitettä siten, että työsopimussuhteen naamiointi muuksi kuin työsopimukseksi estetään.” ja on myös tarkistetusssa lainsäädäntösuunnitelmassa, jonka valtioneuvosto julkisti 4.2.2021.
Eli nyt tarkkuutta mitä sanotaan, koska asiantuntemus on osa vakuuttavuutta yhteiskuntavaikuttamisessa. Itse olen Temen edustaja ITSET -ryhmässä ja ko. mainion verkoston perustaja 2010- luvun alusta, kun olin pari vuotta pätkätyössä SAK:ssa. Joten jo on aika, että saadaan tämä heikon työmarkkina-aseman ryhmän asiat kuntoon, ettei työtä pääse tuosta noin vaan teettämään palkkatyösuhteen ulkopuolella. Toistan. Kirjoittajilla on hyvä tarkoitus, mutta siitäkin huolimatta asiat pitää sanoittaa täsmällisesti, jotta freelancereina työtä tekevät tulevat kohdelluksi oikein. Kyse ei ole freelancerien identiteetistä, ei mistään kolmannesta kategoriasta palkkatyön ja aidon yrittäjyyden välimaastossa, vaan siitä, että nykyisellään työtä naamioidaan muuksi kun palkkatyöksi. Ja nykyisellään artisti maksaa viulut.
Aloitin Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitossa työehtoasiantuntijana lokakuussa 2017. Blogi on ollut hieman jäähyllä siitä saakka, mutta tässä muutama merkintä työelämätekemisistäni syksystä 2017 koronakevääseen 2020.
Julkaisut:
Eduskuntakuulemiset:
Ja tokihan on työpäiviini on mahtunut tes-neuvotteluja, ITSET- ryhmän yhteistä asiantuntija-ajattelua ja lobbausta, luottamusmieskoulutusta kehittämisineen, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuukoulutuksen järjestämistä ja paljon muuta. Yhtä kaikki, saatan palata blogini pariin viime vuosia tiheämmin 🙂
Kirjoitan 6.6.2017 Helsingin Sanomissa otsikolla:
Työelämän muutos ei ole tulevaisuutta, vaan se on läsnä jo nyt
Uusi työväki -tietokirjan mukaan ihmisten etuja ajavien tahojen alkaa olla aika irtautua palkkatyökeskeisyydestä. Koko tekstiin klikkaamalla tästä.
Kirjoitin Kalevi Sorsa -säätiön pyynnöstä kirjoituksen Työelämän otesanat. (linkkiä klikkaamalla säätiön blogiin) jossa kommentoin Ville Bläfieldin säätiölle kirjoittamaa raporttia Uusi työ – uudet duunarit.
Työelämän otesanat
Juha Siltala otsikoi taannoin Työelämän huonontumisen lyhyt historia -kirjansa aloitusosion ”Sanat, joilla maailmasta saa otteen”. Juuri niitä otesanoja huutaa yhä nykyisen työelämän muutoksen hallinta. Näyttää ilmeiseltä, että juuri työn maailman sanoittaminen ja mittaaminen ovat pahasti kesken. Sen myötä loistaa poissaolollaan myös niin kutsutun uuden työn tekijöitä suojaavat rakenteet.
Sanat ja käsitteet ovat työelämän hallinnassa tärkeitä, joskin toki sisällöltään usein kiistanalaisia. Sama kiistanalaisuus, väärin- tai toisinkäsittäminen koskee myös työelämästä kertovia lukuja. Kiistanalaisuudesta johtuen työelämätoimijoiden huomio kilpistyy toistuvasti siihen, onko silpputyö lisääntynyt prosentin vai kaksi. Samalla peittyy alle se, että moninainen säännöllisen palkkatyön ulkopuolella työtätekevien ihmisten joukko on vakiintunut työmarkkinoiden pysyväksi rakenteeksi. Rakenne taas tuottaa rakenteellista epätasa-arvoa ja yhteiskunnan legitimiteettikriisiä, sillä työ- ja sosiaalioikeudet on kytketty täysmääräisesti vain säännölliseen palkkatyöhön.
Ville Blåfieldin Uusi työ – uudet duunarit Impulsseja-sarjan kirjoitus lyö lusikkansa soppaan. Se ei kuitenkaan täsmennä, vaan hämmentää käsitekeitosta ja työelämän sanoittamista lisää. Teksti on työelämän ajatusten, ideoiden ja käsitteiden sekametelisoppa. Se maistuu ajoittain hyvältä, mutta on vähän vaikea saada kiinni siitä mitä syö. Blåfieldin asettama peruskysymys mitä työ on, saa tekstissä sekalaisia vastauksia. Työn avainsanojen käyttöä vaivaa epätäsmällisyys, joka liittyy juuri työn ja toimeentulon sidokseen. Oletan, että osittain kyse on tietoisesta valinnasta ja tarkoituksena onkin tökkiä sosialidemokratian kaikkein pyhintä toteemipaalua; työ on parasta sosiaaliturvaa.
Blåfieldin kirjoituksen idea hakea syötteitä sdp:n, työväenliikkeen ja ay-liikkeen ulkopuolelta on hyvä, mutta suurpiirteinen käsitteidenkäyttö tuo riskin kieltämisreaktiosta, kun valitsemansa yleisön kanssa puhuu eri kieltä. Erityisen häiritsevää epätäsmällisyys on palkkatyösuhteen ulkopuolelle järjestäytyvän itsensätyöllistäjätyön käsittelyssä, kun tiedostaa, että juuri palkkatyösuhteeseen on kytketty kokonainen työ- ja sosiaalioikeuksien järjestelmä.
Blåfield toteaa ay-liikkeen ja työväenliikkeen voitokkaiden 1900-luvun työajan, vuosilomien ja perhevapaiden työn rajaamistaistelujen säröksi nyt nousseen nuorten itsensätyöllistäjien toimeliaisuuden ja intohimon tehdä työtä kaiken aikaa kaikkialla. Itse sanoisin, että intohimon sijaan kyse on pikemminkin siitä, että palkkatyöhön 1900-luvun vuosikymmeninä kytketyt suojaavat instituutiot, kuten työaikasääntely, lomaoikeus ja perhevapaamallit sulkevat tämän itsensätyöllistäjäjoukon rakenteellisesti ulos. Särö on siinä, että työntekoa rajaavat oikeudet eivät ole tarjolla. Tällöin selviytymisen välttämättömyys sanoitetaan hyvänä päivänä intohimoksi, pahempina se näyttäytyy minuuteen kohdistuvina iskuina ja epäonnistumisina.
Blåfieldin tekstissä ja erityisesti 10 haastateltavan kirjosta nousee jo muuttuneen työnteon ajatus- ja toimintamalleja, jotka monin tavoin perustelevat sekä systeemimuutoksen että työelämän sääntelyn lisäämisen välttämättömyyttä. Yhtenäistä haastateltaville on, että nykysysteemi ei sovi oikein kenellekään ja monet näkevät itsensä työllistämisen yleistymisen vääjäämättömänä.
Sääntelyn uudistamisen välttämättömyydestä todistaa Wolt-startup-yrittäjien kielenkäyttö työkorvauksilla, siis kaiken sääntelyn ulkopuolella, polkevasta fillarilähetistä. Woltin mukaan räntäsateessa polkee kumppani, ei palkkatyöntekijä. Ei taida kumppanuus kestää ikää, eikä vaikkapa sairauksia.
Järjestelmän muutoksen välttämättömyydestä taas kertoo paljon se, että korkealla virkamiesjohdossa alkaa tulla sääli systeemin uhreja, jotka uupuvat työttömyysturvan rakenteellisiin esteisiin. Työ- ja elinkeinoministeriön johtaja Tuija Oivo sanoo ääneen, että sosiaaliturva ja työttömyysturvajärjestelmä eivät ole tällä vuosituhannella, vaan ne on tehty palkkatyötä ajatellen, sellaista palkkatyötä jota vieläpä tehdään kahdeksasta neljään. Kalenterista päätelleen vuosituhat vaihtui 17 vuotta sitten. Kysymys kuuluukin, kauanko odotellaan, että käyttöjärjestelmä vaihtuu sellaiseen, joka sopii niin turvan, hinnoittelun ja neuvotteluoikeuksien suhteen myös palkkatyösuhteen ulkopuolella tai erilaisilla alustoilla työskenteleville.
Blåfieldin kirjoituksen julkilausuttu tarkoitus on toimia kaikupohjana sosiaalidemokraattisessa puoluekokouksessa käynnistyvässä keskustelussa. Puoluekokous meni, mutta keskustelu antaa odottaa itseään. Käsitykseni mukaan valitussa yleisössä on kyse juuri siitä erityisjoukosta, joka pitää johtotähtenään hokemaa työ on parasta sosiaaliturvaa. Se on uskossaan vahva, että perustulo on kallis, turha tai kauhea ja joukkoon kuuluu niitä, jotka usein henkeä vetämättä lausuvat työ, työ, työ ja liittävät siihen ihmisen arvon. Blåfieldin lyhyt pohdinta Raija Julkuseen ja Richard Sennettiin nojaten työelämän tunnustustaisteluista olisi saanut jatkua pidemmällekin, sillä juuri tässä ajassa kunnioitus, palkkatyö ihmisarvon mittana, työn ja toimeentulon kytköksen irtautuminen toisistaan, perustulo, kaikenlainen toimeliaisuus ja työväenliikkeen pitkän linjan ajatus työstä vapautumisesta lyövät kättä tavalla, jolla kirjoituksen valitulla yleisöllä lienee paljon työstettävää.
On ilmeistä, että muuttuvan työelämän käsite- ja lukusekavuus on hidastanut työntekijää perinteisesti suojanneiden instituutioiden, kuten sosialidemokraattisen ammattiyhdistys- ja työväenliikkeen asennemuutosta. Tarrautuminen vakituiseen ja kokoaikaiseen palkkatyöhön ja täystyöllisyysideaaliin saattaa olla oire siitä, että muusta ei saa otetta. Väitänkin, että nykytyöelämässä tunnistettavia ilmiöitä on paitsi nimettävä mietitymmin, niin myös pyrittävä tietoisesti kohtuulliseen yhteisymmärrykseen sanojen ja lukujen sisällöstä. Itsensätyöllistämisen tunnistamisessa on näkyvissä valoa, seuraava askel on systeemiin sopiminen. Onnea käsitesekamelskasta huolimatta kirjoitukselle matkaan, jotta se laajentaisi valitun yleisön tajuntaa ja sysäisi liikkeelle muutosta.
Anu Suoranta
Anu Suoranta on valtiotieteiden tohtori ja tutkija Politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella Helsingin yliopistossa.
Kirjoitus on alunperin julkaistu 27.4.2017 Kalevi Sorsa -säätiön blogissa.
Pysähtyneen kokemattomuus
Olen elämässä aina enemmän tai vähemmän hämilläni staattisen kuvataiteen, taulujen ja veistosten kanssa, jotenkin kokemiseni jää vajaaksi. Useimmiten ei taulujen tai patsaiden tuijottelu herätä juuri mitään, vaikka kuinka yrittäisin. Tuntuu, etten ymmärrä ja vähän vieras olokin on gallerioissa ja taidehalleissa. Vähän sellainen luokkaretkiolo. Aion toki jatkaa korkeakulttuuriyrittämistä, en ole lannistunut vielä.
Mutta. Onneksi on elävä kuva. Tämän vuoden alusta olen alkanut keräilemään kokemuksia, jossa tilan ja kulttuurituotteen yhdistelmä vetoaa minuun. Homman nimi on leffateatteribongaus kiinnostavalla elokuvalla. Muukin tila käy kokemusalustaksi, kuten uimaranta valkokankaalla, josta maaginen esimerkki on KinoKivinokka. Josko nyt neljännen Kinon järjestämisvuoden jälkeen ehtisi viidentenä vuotena leffaankin nähdä. Mene ja tiedä.
Liikkuvan kuvan paikkoja
Mutta bongaukseen. Maaliskuussa koin Vihdin Kinossa Tom of Finlandin. Leffa ei ehkä ollut kummoisemmasta päästä, teatterin ulkonäkökin oli pienoinen pettymys, mutta vuonna 1946 alunperin avatun teatterin sisätila teki vaikutuksen. Komea valkoinen esirippu ja punaiset penkit. Lipunmyyntiluukku, jossa kortti ei käynyt toi tunnelman turhasta kohkaamattomuudesta. Oikein.
Huhtikuun bongi pääsiäisenä oli Tammisaaressa Bio Forum. Tämä on Suomen vanhin vielä käytössä oleva leffateatteri. Mietin, että salissa on 105 vuotta mua ennen istunut tyyppejä – erittäin coolia. Leffa oli Three Generations, ei sekään varsinainen elokuvamaailman merkkiteos, mutta atmosfääri paikkaa paljon. Bio Forumia pyörittää 45-vuotta alalla ollut Esa Halonen, arvatenkin mies joka repi liput ovella ja arvaan, että ystävällinen henkilö, joka myi liput on puoliso. Sisätilassa on tunnelma kohdallaan. Punaiset pehmeät tuolit ja punainen avautuva esirippu. Semmoisesta alkava leffa on todennäköisesti aina kokemus, jonka edessä on kaikki syyt rauhoittua.
Tänään klo 17.30 töräytellään Narinkkatorilla fanfaarit kansanvallalle. Sunnuntaina käytä ääntäsi ja käytä se järkevästi. Mainonta on osa elämäämme – siihen käytetettävissä olevan rahan määrä näkyy käväisyllä sinivihreäksi tapetoiduissa metroissa ja käytävissä. Mainosraha ei kuitenkaan takaa linjaa; päivän tarjoukset ovat huomisen kalankääreitä.
Äänestä linjaa. Äänestä kaupunginvaltuustoon painotus pois sinivihreästä. Olen ollut kuluneen kauden vasemmistoliiton Helsingin valtuustoryhmän jäsen varavaltuutettuna ja siinä ryhmässä haluan jatkaa, nyt varsinaisena valtuutettuna. Tiimissä olen valtuustokaudella 2013-2017 nähnyt ja ollut osa linjakkuutta, osaamista, intohimoa, väittelyitä, remakkaa naurua ja tekemisen meininkiä. Kuntapolitiikkaa on aina yhteistyötä, työnjakoa ja yhdessä miettimistä. Äänestä Helsingin vasemmistolle taitava ryhmä listalta numeroilla 236-362. Valinta on sinun.