Olen panelistina Yrittäjäseminaarissa sunnuntaina 26.3.
Category: Uncategorized
Osallistun tiistaina 21.3. Akava Uudenmaan vaalipaneeliin Akavatalossa.
Lisätiedot tästä linkistä
Hätäilemällä ei synny hyvää jälkeä. Tänään Palvelukeskus Helsingin johtokunta päätti esityksestäni olla ryntäilemättä hajottamaan toimivia työyhteisöjä esimerkiksi päiväkodeista. Kyse on kaupungin päätöksenteossa siitä mihin ns. tukipalvelut keskitetään. Eli kyse on esim. opistoisäntien ja liikuntapaikanhoitajien työstä ja ovatko päiväkotiapulaiset kiinteä osa päiväkodin työyhteisöä vai organisoidaanko heidän työtään Helsingin Palvelukeskuksesta.
On paljon syitä miksi esimerkiksi päiväkotiapulaiset on syytä pitää kiinteänä osana työyhteisöä. Aika moni meistä lienee sitä mieltä, että haluaa tehdä työnsä tuttujen työkaverien kanssa ja olla täysivaltainen työyhteisönsä jäsen. Työntekijöiden oikeuksien lisäksi kyse on lasten oikeuksista. Tutut päiväkotiapulaiset ovat lasten turvallisia ja pysyviä aikuisia. Ja yhtään tuttua aikuista ei päiväkodeissa taatusti ole liikaa.
Palvelukeskuksen johtokunta hylkäsi esityksestäni organsaatioudistuksen kiirehtimisen, jolla esityksen mukaan “Varaudutaan ylimmän tason uudella organisaatiolla siihen, että Palvelukeskukseen keskitetään muitakin tukipalveluja”. Päätöstiedote täällä.
Mielestäni on syytä miettiä onko Palvelukeskukseen keskittäminen miltä osin mielekästä työn teon kannalta. Olisiko sittenkin järkevää, että tukipalveluja työkseen tekevät ovat omien virastojen työntekijöitä. Ja ainakaan ei ole mitään syytä ryntäillä. Helsingissä kaupungin koko johtamisjärjestelmä muuttuu 1.6.2017, mutta on jotakuinkin typerää tehdä ratkaisuja hallinnollisen himmelin aikakaavion takia ja henkilöstön tarpeet sivuttaen.
Koko tukipalveluhenkilöstön muutosprosessissa on virastoissa paljon petrattavaa. Kyse on paitsi 400 ihmisen työn muutoksista, niin myös näiden 400 ihmisen työn muutoksen vaikutuksista heidän nykyisiin työyhteisöihin. Ei ihan pieni joukko se.
Henkilöstöä koskevissa muutostilanteissa yt-laki edellyttää, että yt:t on käyty asianmukaisesti kaikkien henkilöstöryhmien osalta. Tänään totesimme, että Palvelukeskuksen johtokunnalla ei ole esitetty kaikissa virastoissa ja kaikkia asiaa koskevien henkilöstöryhmien oslta yt-lain menettelytavoista riittävää informaatiota. Tarkkaan ottaen päätöksen perusteluksi ei esitetty mitään yt:stä. Hylkäysesitystäni kannattivat SDP:n ja RKP:n edustajat. Kokoomus oli kiirehtimisen kannalla. Vihreiden ja Persujen edustajat eivät olleet paikalla.
Varhaiskasvatuslautakunta teki aiemmin Petra Malinin (vas) esityksestä päätöksen, että päiväkotiapulaisia ei siirrettäisi Palvelukeskuksen alaisuuteen.
Categories
Palapelitoimeentuloa pukkaa
Olen haastateltavana Ilta-Sanomissa, jossa on julkaistu juttu itsensätyöllistämisestä Leipä on pieninä palasina maailmalla – onko palapelitoimeentulo sinunkin kohtalosi (lue koko juttu klikkaamalla tätä)
Valtiotieteiden tohtori, työelämän tutkija Anu Suoranta näkee toimeentulopaletissani suuria riskejä.
– Sosiaaliturva ja työlainsäädäntö lähtevät oletuksesta, että jokaisella on kokoaikainen ja vakituinen työsuhde. Jos töitä riittää, osaat hinnoitella oikein, et jää perhevapaalle ja olet aina terve, on tämä varmaan hyvä tapa työllistyä. Ongelmia tulee, jos työt loppuvat tai sairastut. Silloin olet nykyisen systeemin ulkopuolella.Muina haasteina palapelitoimeentulossa Suoranta näkee monimutkaiset eläketurvajärjestelyt ja työssä jaksamisen.
– Vuosiloma on kehitetty siksi, että ihmiset latautuisivat. Yksinyrittäjillä ei palkallista vuosilomaa ole, joten tämä järjestelmä tuottaa ajan myötä uupuneita ihmisiä, Suoranta sanoo.
Vasemmistoliitto on esittänyt Itsensätyöllistäjille ensiapupakettia, jolla kohennettaisiin itsensätyöllistäjien asemaa pikaisesti. Ensiavun jälkeen on kaikki syyt ryhtyä muokkaamaan työn ja sosiaalisen turvallisuuden ympäristöä sellaiseksi, että kaikki työn tekemisen muodot sopivat ongelmitta järjestelmään. Periaate voisi olla, että lainsäädäntö sopii nykyihmisten elämään, eikä niin kuin nyt, että ihmiset yrittävät sovittaa elämäänsä 1980-luvun perusteille rakentuvaan sosiaalilainsäädäntöön.
Nykyisellään keikkatyöntekijät, toimeksiannolla tai palkkiolla työtä tekevät, friikut omasta tahdostaan tai tahtomatta, joutuvat jatkuvasti törmäilemään ja selittämään eri viranomaisille asioitaan. Ei sovita kuponkeihin, eikä kategorioihin, koska lainsäädäntöajattelu lähtee olettamasta, että normi on vakituinen ja kokoaikanen palkkatyösuhde. Ei ole, eikä ole ollut enää vuosikymmeniin. On tullut aika, jolloin työ ja se aika, jolloin työtä ei ole, on mietittävä uudelleen. Tämä tarkoittaa mm. koko työttömyysturvajärjestelmän uudelleenajattelua ja asemointia.
Olen helsinkiläinen, olen keski-ikäinen nainen. Osallistuin eilen itsenäisyyspäivänä natsien vastaiseen mielenosoitukseen, joka kulki asema-aukiolta Kaisaniemen puistoon. Natsismi on rikos ihmisyyttä vastaan ja siksi siitä ei saa vaieta. 3000 ihmisen joukkio kulki rauhallisesti suunniteltua reittiä ja käytti huutoja ilmaistaakseen tahtotilansa. Tahtona ilmaisimme mm. “hei, hei, rasismille ei” ja “ei natseja Helsinkiin – ei natseja mihinkään”
Kulkueen reitin varrella Aleksanterinkadun tukkeena seisoi poliisirivistö, jossa oli näyttävästi esillä oranssi paineilma-ase. Ase näyttää siltä, että sillä räiskitään kuin videopelissä ymmärtämättä seurauksia. Aseen esittelyllä lieni tarkoitus, kun se oli tuotu kohtaan, jossa jokainen kulkueessa ollut sen Aleksilta kääntyessään näki.
Jos Helsingin poliisilla oli tarkoitus aseenesittelyllä osoittaa minulle, että olen turvassa, niin ei toiminut. Turvallisuudentunteeni ei lisääntynyt, pikemminkin väheni. Jos aseen tarkoituksena oli rauhoittaa minut, etten ala tappelemaan natsien kanssa, niin ei toiminut. En ole aikeissa tapella natsien kanssa puistikoissa, enkä ylipäätään käytä väkivaltaa vaikuttamisen välineenä. Jos poliisilla on joku parempi selitys aseen esittelylle, niin sopii kertoa.
Olen keski-ikäinen, helsinkiläinen nainen enkä näe yhtään syytä miksi minun pitäisi hyväksyä natsit kaduilla, mutta en myöskään näe yhtään syytä hyväksyä poliisien aseistusarsenalin esittelyä joulukadun valojen välkkeessä, kun ohi kulkee sanoilla itseään ilmaiseva joukkio.
Minulla ja jokaisella muulla on oikeus turvalliseen tilaan. Toivon Helsingin kaupunkina kantavan vastuunsa turvallisesta kaupunkitilasta. Esitän, että Helsingin kaupunginvaltuusto selvittää yhdessä poliisin kanssa miten kaupunkitila on ja myös näyttää turvalliselta. En tahdo kertaakaan enää nähdä mahtipontista aseiden esittelyä rauhallisessa mielenosoituksessa. Olen kerran joutunut katsomaan kiväärinpiippuun, se pelko ei unohdu. Se kaupunki oli 1980-luvun Belfast.
Valomerkki -lehti kirjoittaa matalapalkkatyöstä. Lue koko juttu tästä.
Työelämätutkija Anu Suoranta Helsingin yliopistosta sanoo, että nykyinen politiikka synnyttää lisää matalapalkkatöitä, joita erityisesti naiset tekevät palvelualan ammateissa.
Kysymys on arvovalinnoista. 1990-luvun lamaan asti maassamme oli jaettu tahto: haluttiin, että ihmiset tuleva työllään toimeen. Nyt se tahto on kadonnut, Suoranta pohtii.
Kirjoitan Kansan Uutisissa 16. 10 itsensätyöllistäjistä otsikolla Ilman työsuhteen tuomaa turvaa. Juttu on kirja-arvio teoksesta Väliin pudotetut (Janne Airola & Ilkka Hackman, Docendo 2016)
” hupaisimpia osuuksia on maisterismies ja silpputyöläinen Kimmon käynti ammattiliiton virkailijoiden juttusilla. Kontrasti on läpitunkeva..”
Kommentoin Tasa-arvovaje-hankkeen sivuilla Sipilän hallituksen 12.4. yrittäjyys- ja työllisyystoimia otsikolla Matalapalkasta halvempiin töihin?
Hallitus liittää itsensätyöllistäjien aseman parantamisen työttömyysturvaan. Tällä logiikalla jää kuitenkin koskematta työn hinnoittelu. On kysyttävä rakentaako hallitus kannusteita nimenomaan työtätekevien köyhyyteen? Onko hallitus arvioinut itsensätyöllistämisen kannustamisen sukupuolivaikutuksia? Onko itsensätyöllistämisen helpottamisen taustalla ajatus työn hinnan halventamisesta? Mikäli hallitus haluaisi rakentaa työtä, jolla tulee toimeen, niin siihen voi kaivaa työkaluksi työlainsäädännöstä kollektiivisen neuvotteluoikeuden laajentamisen itsensätyöllistäjille.
Categories
Tiimi spirittiä ja työläisen kuvia
Acatiimissa 9/2015 kirjoitan Mona Mannevuon väitöskirjasta Affektitehdas. Työn rationalisoinnin historiallisia jatkumoita mm. seuraavasti: “Yksi väitöskirjassa tulkittava affektitehdaspaikkakunta on yliopistotyö ja sen rationalisointi. Terävä sivaisu kohdistuu myös Acatiimin kirjoituksissa tuotettuun ideaaliyliopistotyöntekijään.”
Tiimi spirittiä ja työläisen kuviaMona Mannevuo: |
Kätevä emäntä -sketsiohjelmassa toimistossa pukkaa yt:tä ja irtisanomisia. Pomo korostaa kohtauksesta toiseen tiimi spirittiä, tehokkuuden ja innostuksen tunnetilaa. Mona Mannevuon väitöskirjan Affektitehtaassa on kysymys tiimi spiritin analysoinnista, siitä miten tuotanto työssä on rationalisoitu tunteen ympärille eri aikoina.
Kyse on johtajuusteorioista. Taylorismista, fordismista, postfordismista ja niiden tuottamista työläisen figuureista. Kyse on myös prekariaattiliikkeen italialaismarxilaisesta teoriasta ja yhdysvaltalaisista tiedostamisliikkeistä. Affekti tarkoittaa kirjassa yksilön kokemuksen ylittävää rakennetta. Tehdas taas on metafora monenlaisille työn paikoilla, työn tietämisille ja kuvauksille työstä. Yksi väitöskirjassa tulkittava affektitehdaspaikkakunta on yliopistotyö ja sen rationalisointi. Terävä sivaisu kohdistuu myös Acatiimin kirjoituksissa tuotettuun ideaaliyliopistotyöntekijään.
Mannevuo kysyy miten tunteita rationalisoidaan työssä, työn tieteissä ja niiden kerrostumissa. Tunnemäärittelyssä pyritään myös luokan ja sukupuolen tunnistamiseen. Etsinnässä on se millä lailla työn tiede on historiallisella jatkumolla tuottanut ja tuottaa ideaalityöläistä, jonkinlaista ensiluokan työntekijää.
Rationalisoinnin historialla on omat ideaalisubjektinsa, joihin on usein liitetty fordistinen, kurinalainen, tunteet työstä poispitävä työntekijä. Mannevuo todentaa, että tunteet fordistinenkin figuuri sisälsi. Mannevuo esittää, että myös affektiivisella työllä on ideaalisubjektinsa, johon muiden työsuoritteita verrataan. Ideaalit määrittyvät negaation kautta. Nyt ei pidä olla fordistinen, ei kympin tyttö, eikä organisaatioihminen. Nykyajan ideaaleja ovat huippututkija, jolla ei ole hoivavelvoitetta, intohimoinen ja globaali diginatiivi sekä rohkea ja autonominen työläissubjekti. Näitä yhdistää tietoisuus, tunneäly, sanavalmius ja mobiilisuus.
Kysymys rationalisointiteorioiden jatkumosta on tutkimuksen työkaluna hyvä, mutta johtopäätökseksi se on hieman vaisu. Työläisestä tietämisen tieteiden, 2010 -luvun tiimityön, intohimon tai yhteisöllisyyden uudelta näyttämisen purkaminen ajatukseen, että niiden ideologinen perusta on luotu jo 1900-luvulla on melko tunnettu.
Kirjan teksti vilisee työläisiä. On tehdas-, ideaali-, fordistinen-, prekaari-, auto-, media-, tieto-, massa- ja tiimityöläisiä. Työläisten lisäksi myös työntekijöitä on moneen lähtöön; ahkeria, tyhmiä, halpoja, yliopisto, palvelus, omapäisiä, ensiluokkaisia, neuroottisia ja poliittisia työntekijöitä. Kun luokka on osa tutkimustehtävää, niin lukijalla on lupa odottaa merkitseekö työläinen luokkaa ja työntekijä työmarkkina-asemaa. Vai onko kirjoittaja tietoisesti nähnyt ne yhtenä ja samana figuurina. Veikkaukseni on, että tutkimuskirjallisuudesta kumpuavien t-sanojen osalta luokka- ja työmarkkinakontekstien eroja ei ole mietitty ja juuri se tekee tekstin seuraamisen vaikeahkoksi.
Mannevuon esittämät tutkimuskysymykset ovat hyviä ja niitä lähestytään suurella massalla siteerattua kirjallisuutta. Kirjaa voisi väittää teoreettiseksi, mutta vähän pidemmälle mietittynä se voi olla myös keskeneräiseksi jäänyt ajatusprosessi. Turkulaisilla on kätevä sana kui. Se tarkoittaa sekä miten että miksi. Jälkimmäinen jää kirjassa monesti avoimeksi.
Anu Suoranta