Archive for Uncategorized

Prekaari tuntuu

Kirja-arvioni on julkaistu Acatiimissa 6/2015

Prekaari tuntuu

Eeva Jokinen & Juhana Venäläinen (toim.):
Prekarisaatio ja affekti.
Nykykulttuuri 2015, Jyväskylän yliopisto

On kirjoja, jotka pitää lukea kokonaisuutena ymmärtääkseen mistä on kysymys. Prekarisaatio ja affekti – teoksen kahdeksan pienoistutkielmaa olisivat kukin yksittäin metodeiltaan melko outoja sekä tuloksiltaan vain suuntia haparoivia. Yllättävästi kuitenkin outous ja haparointi toimivat kokonaisuutena. Teoksessa tunnistetaan prekaarin yhteiskunnan moninaisia merkkejä ja tuntemuksia elämässämme.

Prekarisaatiota on kaikkialla mistä palkkatyö ja ydinperhe ovat liudenneet elämän vakauden perustana. Kirjassa prekarisaatio on määritelmällisesti enemmän kuin työmarkkinoiden muutos. Lukijalle prekarisaatio näyttäytyy tekstien perusteella elämänä kaikkinensa, eikä tulkinta liene pahasti väärä sillä Eeva Jokinen on nimennyt prekarisaation osuvasti uudenlaiseksi käyttöliittymäksi maailmaan.

Pienoistutkielmissa prekaarisuuden tuntua luetaan populaarikulttuurin sanoituksista, tanssista, äitiydestä, hoivasta, työllistämisprojektin kahvipaketeista ja halonhakkuusta, siirtolaisuudesta, tunnustuksesta ja riittämättömyydestä omassa elämästä. Pirjo Pöllänen erittelee Suomeen muuttaneiden venäläisnaisten turhautumista ja väsymistä prekaareihin työmarkkina-asemiin ja kotona työttömänä olemiseen. Ja heti perään Lilli Aini Rokkonen tunnistaa samassa ajassa päinvastaisen keskiluokkaisen ja ydinperheeseen linkittyvän naisten ja äitien tunteen, nimeten sen moratorioksi, luomuäitiydeksi ja etäisyyden otoksi työmarkkinoilta lapsentahtiseen elämään. Paradoksaalisesti juuri itse valitusta kotiäiteilystä nousee perustulokeskusteluun pohjaten kysymys: onko toimeentulon sitomiselle palkkatyöhön olemassa nykyajan vaihtoehtoja?

Kirjoittajat käyttävät huokoisen yhteiskunnan käsitettä konkretisoidakseen prekarisaatiota. Huokoisuudella viitataan fordistisen yhteiskunnan instituutioiden hapertumiseen, putoamisiin hyvinvointivaltion turvaverkosta, palkkatyön riittämättömyyteen, koulutuksen ja toimeentulon yhteyden katkeamiseen, demokratian kriisiin ja vasemmiston neuvottomuuteen. Huokoisuus tunnistuu Iiris Lehdon tutkimassa hyvinvointisekoittumassa, jossa hoiva- ja palkkatyövajetta on ryhdytty paikkamaan niiden yhdistelmällä työllisyysprojektissa.

Teoksessa yhteiskuntatutkijoita kiinnostavat tunteet osana kapitalismin infastruktuuria. Avainsana on affekti, jota kautta teoksen pyritään määrittelemään. Pontus Purokuru ja Antti Paakkari tunnistavat riittämättömyyden tunteen, kun kaikkialla prekaarissa elämässä vertaillaan ja kilpaillaan, milloin apurahoista milloin fb-tykkäysten määrästä. Lukijalle käy selväksi, että affekti viittaa niin ruumiin kuin mielen toimintaan, niin järkeen kuin tunteisiin. Affektiivisen käänteen ydintä on, että affektit osoittavat kielellisen ja rationaalisen selittämisen ohi tai yli. Affektin ymmärrys jää osassa pienoistutkielmia sen verran abstraktiin vaiheeseen, kiinnittymättä millään lailla tutkimuksentekoon, että aika ajoin tunne on kun harlekiinia lukisi.

Monilta osin kirjoittajia voi kiittää rohkeista ajatusharjoitelmista ja pyrkimyksestä sanoittaa prekaareja tunnetiloja. Hyvästä sanoitusesimerkistä käy tohkeisuuden – käsite, jonka Jokinen ankkuroi kongnitiiviseen kapitalismin työmarkkinoihin, jossa ihmisten on oltava vapaita, luovia, liikkuvia, autonomisia ja sosiaalisia. Tohkeisuuden yhdistyessä yleiseen horisontittomuuteen tavoittanemme kaikki jotakin siitä tunteesta, josta aikakautemme tullaan muistamaan.

Anu Suoranta
VTT, tutkija, Helsingin yliopisto

Hupsista. Tuli heikennettyä työehtoja.

Teoliisuuliitto TEAM:n Intiim -lehdessä 9/2014 on julkaistu arvioni teoksesta Nuorisotakuun arki ja politiikka.  Tästä linkistä: Nuorisotakuu – ehdollista kansalaisutta? lehteen. Juttu löytyy sivulta 38.

Kun työnvälityksestä työtä ei saa

Tieteessä tapahtuu 5/2014 lehdessä on julkaistu arvioni Pertti Koistisen teoksestaTyö, työvoima, työvoimapolitiikka (Vastapaino 2014) . Tästä linkistä lukemaan koko tekstini: Kun työnvälityksestä työtä ei saa.

Kiinnostavinta antia prekaarin työn näkökulmasta ovat työntekijöiden
sosiaalisten oikeuksien analysointi. Pohdinta sosiaalisten oikeuksien ja ansiotyön sidoksesta
sekä ylipäätään oikeutuksesta pysäyttää miettimään. Vilkaisu omaan elämänpiiriin, jossa työ- ja
palvelusuhteiden informalisoituminen näkyy erilaisina määrä-, osa-aikaisuuksina, freelanceriutena, itsensä työllistämisenä, palvelujen vaihtosopimuksina sekä työn
teetäntänä ilman työsuhdetta ja työehtosopimusturvaa, ei ainakaan horjuta Koistisen työsuhdeperusteisen sosiaaliturvan kritiikkiä. Pikemminkin päinvastoin.

Jo riittää pätkätyöntekijöitä syrjivät käytännöt

Päivän Hesarissa 8.10 on julkaistu kirjoitukseni Pätkätyöntekijät talkoilevat jo.

 

“Virkamiesten pitkän loman leikkaus nousi esiin työurien keskivaiheen pidennyskeinona (HS Kotimaa 7. 10.). Työuralla pidentämisen ja jaksamisen pihvi ei kuitenkaan ole pitkässä vaan lyhyessä päässä. Työmarkkinoilla työskentelee vakiintuneesti neljännes työvoimasta, jolla ei ole pitkää kokoaikaista työsuhdetta eikä pitkää lomaa. Nykyisellään lomaoikeus on pätkätyöntekijöitä syrjivä. Pätkätyöntekijä tekee samaa työtä mutta ansaitsee muita lyhyemmän loman. Jokainen alle vuoden määräaikaisessa työsuhteessa työskentelevä osallistuu jo nyt työuran pidennystalkoisiin tavalla, joka ei ole kestävä.

Työuralla jaksamisen kannalta ongelma tulee siitä, että lyhyet työsuhteet ovat toistuvia. Samalla toistuu myös lyhyt loma, ja väsymys kasvaa.”

Ratkaisukin on tarjolla. Kaikille alusta saakka 2,5 päivän lomakertymä. Kiitos. Ja lainsäätäjä. Hoida homma. Legitimiteetti on rapautunut sen myötä kun pätkätyöyhteiskunta on vakiintunut jo 1990-luvun laman vuosista. Hei haloo. Viime vuosituhannelta.

Kivinokasta demokratiapilotti vai lepakot asumaan kerrostaloihin?

Kaupunkisuunnitteluviraston auditoriossa raikuivat maanantai-iltana 16.9. hurjat aplodit, jolle ei ollut tulla loppua. Täyden salin, arviolta parinsadan ihmisen, tunnemyräkän aiheutti Kivinokka-aktivistien esittelemä Kivinokan virkistyskäytön kehittämisidea. Reipasta lähidemokraattista toimintaa. Juuri sitä mitä aktiivisten kaupunkilaisten Helsinki tarvitsee.

Kivinokka-aktivistien ideoinnissa Kivinokkaa ei museoida, eikä nimbyillä, vaan aluetta kehitetään kaikkien kaupunkilaisten luonto- ja virkistysalueena. Portit pois ja ikkunat auki. Saunaa ja melontaa pukkaa. Eikä kyse ole pelkästään kaupunkilaisten alueesta, vaan turistitkin kutsutaan viettämään kivoja päiviä eksoottisessa keitaassa keskellä kaupunkia.

Kaupunkisuunnitteluvirasto on valmistellut kolme vaihtoehtoa Kivinokan tulevaisuusskenaarioiksi. Yksi on virkistyskäyttövaihtoehto, kaksi ovat rakentamisvaihtoehtoja. Toisessa mallissa asukkaita olisi 4000, eikä varmasti ihan köyhimmästä päästä. Toisessa asukkaita olisi 12 000 ja karttaa vilkaisemalla voi todeta, että lienisi jatkuva ruuhka tuolla maa-alalla. Salista myös kommentoitiin, että raskaimman rakentamisen vaihtoehdossa on näemmä suojeltavat lepakot asutettu korkeisiin kerrostaloihin. Auditorion viesti oli selvä. Meidän tiemme on virkistysalueen tie.

Mallien asettamisen valta

Kaupunkisuunnittelulla, tässä tapauksessa kolmen mallin mallilla, käytetään valtaa. Esittelemättä jättäminen on myös valinta. Kolmessa mallissa huomiotaherättävää on, että nyt luonnostelluissa vaihtoehdoissa virkistys- ja asumiskäyttö on asetettu rankasti vastakkain. Joko asut tai virkistyt ovat tarjotut vaihtoehdot. Ei ajattelu näihin variantteihin typisty, jos reiluja ollaan. Kokonaan on esim. jätetty luonnostelematta se malli, jossa Itäväylä katettaisiin ja päälle rakennettaisiin asuntoja. Tällöin Kivinokan luonto ja virkistykäyttö olisi mitä sopivin asumisen rinnalle ja niistä asunnoista olisi oikeasti lyhyt matka kiskoliikenteelle.

Rakentamisvaihtoehdoissa esitetyt matkat Kulosaaren ja Herttoniemen metroasemilta herättivät kummastusta. Se mikä kaupunkisuunnitteluviraston suunnitelmissa esitetään esim 600 metrinä on sporttrackerillä mitattuna 1900 metriä. Ihme ja kumma. Ja tähän yksi sympaattinen virkamiehistä totesikin, että näissä meidän suunnitelmissa on vähän kaikkea hassua. Sekin on tosiaan hieman hassu ajatus, että rakentamisvaihtoehdoissa virkistyskäyttö säilyisi. Joku salista sen tiivisti. Kuka nyt toiselta kerrostaloalueelta lähtisi toiselle kerrostaloalueelle virkistäytymään.

Peli on selvä. Ainoastaan virkistyaluevaihtoehto säilyttää Kivinokan kaupunkilaisten ulkoilualueena. Sain salissa raikuvat aplodit, kun ehdotin, että tehdään Kivinokasta demokratiapilotti. Valmistellaan alueen kehittäminen virkistyskäytössä yhdessä kaupunkisuunnitteluviraston ja kaupunkilaisten kesken. Meillä kaupunkilaisilla on taitoa ja tahtoa. Pallo on heitetty. Virkamies otatko kopin? Myös tässä voi käyttää sitä valtaa.

 

Loma on oikeus!

Kolumnoin uusimmassa PHT:n Hyvinvointi -lehdessä 2/2013 otsikolla “Sama loma kaikille” (s. 7)

  • Paikalla ei ole saatu työttömyysturvalainsäätäjän tai toimeenpanijan edustajaa, valitettavasti. Puhujien etsintäprosessista voi lukea lisää HYO:n rehtori Riikka Taavetin kirjoituksesta Työvoimaviranomainen heinäsuovassa.
  • Tilaisuuden mainos:
  • Keikkaduunarille tai freelancerille osuuskunnassa toimiminen on kätevä tapa laskuttaa työstä. Viime aikoina julkisuudessa on ollut tapauksia, joissa osuuskunnan kautta toimiminen on johtanut siihen, että työntekijä tulkitaan yrittäjäksi, jolla ei ole oikeutta työttömyysturvaan. Millaisia ongelmakohtia osuuskuntatyöskentelyn ja työttömyysturvan yhteensovittamisessa on? Miten niitä voisi paikasta? Seuraako työttömyysturvajärjestelmä työelämän muutosta?
  • Helsingin Yhteiskunnallinen Opisto HYO järjestää keskustelutilaisuuden työosuuskunnista ja työttömyysturvasta maanantaina 29.4. kello 17-19 osoitteessa Lintulahdenkatu 10 (aulakerros, auditorio). Aiheesta keskustelemassa ovat SAK:n lakimies Anu-Tuija Lehto sekä Jouni Valta Osuuskunta Eezysta. Keskustelun vetää työelämäntutkija Anu Suoranta. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä KSL Opintokeskuksen kanssa ja se on osa HYO:n osuuskuntaopintojen kokonaisuutta.

    Tilaisuus on avoin kaikille! Tervetuloa!

Kivinokan kesämajat ja demokratisointi

Demokratisointi!

Kivinokan sympaattinen kesämaja-alue kärsii demokratiavajeesta, totesi joku viime sunnuntaina Ihme 2013 -nykytaidefestivaalin panelisteista.  Itse asiassa olen samaa mieltä. Sähköttömät 12 neliön mökit ovat päätyneet markkinavoimien pyöritykseen, eivätkä ole kaikkien kaupunkilaisten ulottuvissa. Myyntihinnat toki vaihtelevat, mutta sunnuntaina tsekattuna ilmoitustaulun lapuissa yleisin myyntihinta pyöri 30 000 eurossa. Ei näin. Omistamiselle on annettu liikaa valtaa määritellä kaupunkilaisten oleskelua.

Jumppa ja juhannushumppa ei riitä

Raha ei ratkaise kaikkea, mutta paljon kuitenkin. Oma tupa, oma lupa -ajattelu elää sitkeässä. Itse Kivinokan virkistysalue, uimaranta, juhannusjuhlat, kalastusrannat, luontopolut, kalliot, pöpeliköt ja Maijan kahvilla ovat toki avoinna kaikille. Ja niin pitää ollakin.

Sekin on selvää, että alueen toiminta on vireää. Nahkapalloa potkitaan, kuulapalloa sijoitellaan, rytmissä jumpataan, rosvopaistia syödään, juhannusta juhlitaan ja uutena tulokkaana elokuiseen merenrantailtaan tulee tarjolle ulkoilmaleffaa. Tämä kaikki hyvää ja avointa kelle tahansa. Mutta tämä ei riitä. On syytä avata keskusteluun Kivinokan pohjimmaista ideaa ja kehittää sitä vastaamaan tämän päivän Helsingin ja helsinkiläisten tarpeita.

Kansallistamisesta kimppakivaan

Älkää peljätkö. En ole kansallistamasta olemassa olevia kesämajoja. Edelleen saa omistaa. Enkä ole hukkaamassa alueen syntyidentiteettiä köyhemmän kaupunkityöväestön virkistysalueena. Pikemminkin päinvastoin. Tuoreena kuntapoliitikkona näen Kivinokassa juuri sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kehittämisen mahdollisuuden.

Lähdetään tästä. Alueelle mahtuu lisää kesämajoja ja lisää ihmisiä. Alueelle mahtuu nimenomaan niitä ihmisiä, joilla ei ole varaa ostaa kotejaan, eikä kesäpaikkojaan, eikä matkustaa Thaimaaseen polskuttelemaan. Eli mitäpä jos uudet rakennettavat majat poikkeaisivat nykymuotoisesta omistamisesta, jonka logiikkaa ohjaa ydinperheajattelu. Tarjolla tulisi ryhmäomistamista, lyhyt- ja pitkäaikaisia vuokramökkejä, sosiaali- ja terveystahojen-, koululaisten- ja maahanmuuttajaorganisaatioiden hallinnoimia mökkejä.

Kotoutua grillaten

Osan mökeistä voisi voittaa määräajaksi käyttöönsä kaupunkiarvonnassa. Omistamisen vaihtoehdot toisivat kesämajat pätkä-, osa-aika ja keikkatyöntekijöiden ulottuville.

Omistuspohjan monimuotoistaminen lisäisi mökkien käyttöastetta puhtaan matemaattisesti. Yhden perheen ystävineen grillailu pihapiirissä kertautuisi monien ja monimuotoisten perheiden moninaisiksi ja monikielisiksi tuokioiksi ilta-auringossa. Kotoutuminen olisi kovasti konkreettista.

Tes työllistymistä ja uimaan

Omistamisen monimuotoistamisen lisäksi näen itse rakentamisessa yhteiskuntapoliittisen mahdollisuuden. Mökkien rakentaminen voisi olla myös työvoimapolitiikkaa, esimerkiksi kunnille sysätyn pitkäaikaistyöttömien työllistämistä ja nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista. Kaupunki järjestäisi sopimusten mukaista työtä mageessa ympäristössä. Työpäivän päätteeksi voi pulahtaa uimaan. Kokemuksesta voin vakuuttaa, että kokonaisen mökin rakentamiseen osallistuminen hyvässä projektiryhmässä on ylevöittävää. Pienenkin torpan pystyttämisessä tarvitaan kokkia, koordinaattoria, kuskia, kirvesmiestä ja monta muuta.

Ei nimbyilylle

Joten. Kyllä,  Kivinokan moninaiselle tulevaisuudelle. Kyllä helsinkiläisten vapaa-ajanvieton sosiaalisen tasa-arvon kasvattamiselle. Me teimme mökin kivalla kimppameiningillä. Ja mielelläni näkisin, että Villa Taimin viereiselle tyhjälle alueelle nousisi nuorten yhteiskuntatakuun hengessä mökki, jota ryhtyisi hallinnoimaan vaikkapa kaupungin sosiaali- ja terveystoimi. Myös monien muiden mökkien vieressä on tilaa uusille mökeille, uusille grillaajille. Joten. Tuumasta toimeen kaupungin päättäjät!

Eazyä. Ay-liikkeen tehtävä ei ole valtion, eikä työttömyyskassan varojen säästäminen.

Työn tekemisen moninaisuuden tunnistava Kansan Uutiset kirjoittaa otsikolla “Eezy syyttää SAK hyökänneen osuuskuntien kimppuun” ja “Kun työ ei kannata”. Mitä ihmettä? Rautalankamallilla kyse on siitä, että a) ihminen tekee työtä, mutta sitä ei lueta työttömyysehtoa kartuttavaksi työksi. Ja b) sillä jota ei lueta työttömyysehtoa kartuttavaksi työksi on haitallisia seurauksia työttömyysturvan kannalta. Ja c) työntekijän haittojen esiinnousemista on vauhdittanut SAK:n palkollinen. Uudelleen, miksi ja mitä ihmettä?

Varmaa on, että tähän laskutusfirma Eazyn caseen tiivistyy monta isoa asiaa. Kun vuonna 2012 ihmisten työn tekemisen tavat ja olemassaoleva työttömyysturvasysteemi ovat törmäyskurssilla, niin en pidä oikeana, että palkansaajaliike toimii näin. Kestävä ratkaisu ei ole soviteltua päivärahaa saavien aktiivinen potkaisu ulos työttömyysturvajärjestelmästä.

Työn näyttämö on pysyvästi muuttunut. Työtä tehdään ja teetetään nyt ja jatkossa lukemattomilla tavoilla. Ihmiset eivät näyttele ja huijaa, vaan elävät maailmassa, jossa tullakseen toimeen on työskenneltävä toimeksiannoilla, laskutettava osuuskuntien ja laskutusfirmojen kautta. Nyt tapahtunut näyttää pahasti siltä, että proaktiivisella työttömyyskassojen infoamisella on saatu ruumiita aikaiseksi ja ay-liikkeen imagoon lisätahra. Mutta itse työn muutoksen tuottamaan ongelmaan ei ay-liikkeestä ole tarjottu ratkaisumalleja.

Väärinkäsitysten välttämiseksi. Sanon voimakkaasti. En pidä laskutusfirma Eazyn käyttöä kestävänä ratkaisuna, jotta työttömyysturva rullaisi. TE-keskukset (suomeksi työkkäri) ovat suositelleet Eazya monille keikkatyöntekijöille.  Mutta, pidetään mielessä. Eazy on kuitenkin vaan näytelmän stuntti. Ei käsikirjoittaja, eikä millään muotoa päätähti.

Se, että työn tekijä ei sovi työttömyysturvasysteemiin kun kyseisen Eazy -vippaskonstin kautta on tietenkin järjetöntä. Ihmisen ei pidä sovittautua työttömyysturvalainsäädäntöön, vaan lainsäädännön pitää sopia ihmisten työn ja työttömyyden tapoihin. Mutta ennen kuin työelämän käsikirjoittajista juuri ammattiyhdistysliike lähtee aktiivisesti romuttamaa olemassaolevaa ja toisen työelämän käsikirjoittajan TE-keskusten  suosittelmaa käytäntöä olisi niiden tullut etsiä ja löytää toimiva ratkaisu. Nyt näin ei ole, ja tästä olen aidosti pahoillani.Tämä tietää työelämän epävarmuuden lisääntymistä, työkeikoista kieltäytymistä ja toimeentulotuen käytön lisääntymistä.

Se ay-liike, jonka minä koen omakseni on arvoiltaan toisenlainen. Ay-liikkeen ensisijainen tehtävän pitäisi olla työntekijöiden – ja ennen muuta työmarkkinoiden muutoksen rattaissa olevien – edunvalvonta niin työn kuin sosiaalisen turvallisuuden sektorilla. Ay-liikkeen ensijainen tehtävä ei ole valtion tai edes työttömyyskassojen varojen säästäminen. Jos säästöt ovat motivaattorina proaktiivisessa infoamisessa, on syytä kysyä kenen etuja asetutaan ajamaan. Ja kenen etuja ay-liikkeen pitäisi asettua ajamaan. Nyt muodostunut tilanne on kohtuuton ja kentälle jää täysin turhia ruumiita. Kysymys kuuluukin nyt, miten ja ketkä jatkossa toimivat niin, että työn moninaistumisen tavat eivät sulje keikoilla, osuukunnilla ja monimuotoisilla tavoilla työtä tekeviä lopullisesti ulos työttömyysturvajärjestelmästä.

Vaalirahailmoitus

Tein Kuntavaalit 2012 vaalirahailmoituksen 27.12.2012. Tulot kaikkiaan 1721,45, joista 1621,45 yksityisiltä lahjoittajilta. Summa sisältää Villa Taimissa Kivinokassa ravintolapäivänä järjestetyn pop up -kahvilan tuoton. Kiitoksia kaikile tukijoille.

Satanen tuli SAK:n vasemmistoryhmältä Kino Union Helsingin Sanomien tilaisuusmainokseen, jossa puffattiin elokuvaamme “Töissä Helsingillä”. Leffa tehtiin talkoilla.

Koko vaalikampanjan menoina samat 1721,45 euroa. Tarkempi erittely tästä linkistä Valtiontalouden tarkastusviraston sivuilla.

Vielä kerran kiitos tukiryhmälle ja kaikille äänestäjille. Varavaltuutetun luottamustoimeni alkaa vuoden 2013 alusta, samoin kuin luottamustoimeni Palmia -liikelaitoksen johtokunnan jäsenenä.

Hyvää alkavaa vuotta 2013!