Tiimi spirittiä ja työläisen kuvia

Acatiimissa 9/2015 kirjoitan Mona Mannevuon väitöskirjasta Affektitehdas. Työn rationalisoinnin historiallisia jatkumoita mm. seuraavasti: “Yksi väitöskirjassa tulkittava affektitehdaspaikkakunta on yliopistotyö ja sen rationalisointi. Terävä sivaisu kohdistuu myös Acatiimin kirjoituksissa tuotettuun ideaaliyliopistotyöntekijään.”

Tiimi spirittiä ja työläisen kuvia

Mona Mannevuo:
Affektitehdas. Työn rationalisoinnin historiallisia jatkumoita.
Turun yliopiston julkaisuja, 2015

Kätevä emäntä -sketsiohjelmassa toimistossa pukkaa yt:tä ja irtisanomisia. Pomo korostaa kohtauksesta toiseen tiimi spirittiä, tehokkuuden ja innostuksen tunnetilaa. Mona Mannevuon väitöskirjan Affektitehtaassa on kysymys tiimi spiritin analysoinnista, siitä miten tuotanto työssä on rationalisoitu tunteen ympärille eri aikoina.

Kyse on johtajuusteorioista. Taylorismista, fordismista, postfordismista ja niiden tuottamista työläisen figuureista. Kyse on myös prekariaattiliikkeen italialaismarxilaisesta teoriasta ja yhdysvaltalaisista tiedostamisliikkeistä. Affekti tarkoittaa kirjassa yksilön kokemuksen ylittävää rakennetta. Tehdas taas on metafora monenlaisille työn paikoilla, työn tietämisille ja kuvauksille työstä. Yksi väitöskirjassa tulkittava affektitehdaspaikkakunta on yliopistotyö ja sen rationalisointi. Terävä sivaisu kohdistuu myös Acatiimin kirjoituksissa tuotettuun ideaaliyliopistotyöntekijään.

Mannevuo kysyy miten tunteita rationalisoidaan työssä, työn tieteissä ja niiden kerrostumissa. Tunnemäärittelyssä pyritään myös luokan ja sukupuolen tunnistamiseen. Etsinnässä on se millä lailla työn tiede on historiallisella jatkumolla tuottanut ja tuottaa ideaalityöläistä, jonkinlaista ensiluokan työntekijää.

Rationalisoinnin historialla on omat ideaalisubjektinsa, joihin on usein liitetty fordistinen, kurinalainen, tunteet työstä poispitävä työntekijä. Mannevuo todentaa, että tunteet fordistinenkin figuuri sisälsi. Mannevuo esittää, että myös affektiivisella työllä on ideaalisubjektinsa, johon muiden työsuoritteita verrataan. Ideaalit määrittyvät negaation kautta. Nyt ei pidä olla fordistinen, ei kympin tyttö, eikä organisaatioihminen. Nykyajan ideaaleja ovat huippututkija, jolla ei ole hoivavelvoitetta, intohimoinen ja globaali diginatiivi sekä rohkea ja autonominen työläissubjekti. Näitä yhdistää tietoisuus, tunneäly, sanavalmius ja mobiilisuus.

Kysymys rationalisointiteorioiden jatkumosta on tutkimuksen työkaluna hyvä, mutta johtopäätökseksi se on hieman vaisu. Työläisestä tietämisen tieteiden, 2010 -luvun tiimityön, intohimon tai yhteisöllisyyden uudelta näyttämisen purkaminen ajatukseen, että niiden ideologinen perusta on luotu jo 1900-luvulla on melko tunnettu.

Kirjan teksti vilisee työläisiä. On tehdas-, ideaali-, fordistinen-, prekaari-, auto-, media-, tieto-, massa- ja tiimityöläisiä. Työläisten lisäksi myös työntekijöitä on moneen lähtöön; ahkeria, tyhmiä, halpoja, yliopisto, palvelus, omapäisiä, ensiluokkaisia, neuroottisia ja poliittisia työntekijöitä. Kun luokka on osa tutkimustehtävää, niin lukijalla on lupa odottaa merkitseekö työläinen luokkaa ja työntekijä työmarkkina-asemaa. Vai onko kirjoittaja tietoisesti nähnyt ne yhtenä ja samana figuurina. Veikkaukseni on, että tutkimuskirjallisuudesta kumpuavien t-sanojen osalta luokka- ja työmarkkinakontekstien eroja ei ole mietitty ja juuri se tekee tekstin seuraamisen vaikeahkoksi.

Mannevuon esittämät tutkimuskysymykset ovat hyviä ja niitä lähestytään suurella massalla siteerattua kirjallisuutta. Kirjaa voisi väittää teoreettiseksi, mutta vähän pidemmälle mietittynä se voi olla myös keskeneräiseksi jäänyt ajatusprosessi. Turkulaisilla on kätevä sana kui. Se tarkoittaa sekä miten että miksi. Jälkimmäinen jää kirjassa monesti avoimeksi.

Anu Suoranta

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *