Archive for Anu Suoranta

Muuttuvan työelämän vaikuttamista syksystä 2017 koronakevääseen 2020

Aloitin Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitossa työehtoasiantuntijana lokakuussa 2017. Blogi on ollut hieman jäähyllä siitä saakka, mutta tässä muutama merkintä työelämätekemisistäni syksystä 2017 koronakevääseen 2020.

Julkaisut:

  • Olen osallistunut kutsuttuna asiantuntijana Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan Tulevaisuusselonteko II asiantuntijapajaan 8/2018, jonka tuloksena on julkaistu Jakamistalous ja alustatyö, Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 2/2018

Eduskuntakuulemiset:

  • Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta, Asiantuntijakuuleminen aiheesta itsensätyöllistäjät. Asia: VNS 6/2017, 15.11.2017, kirjallinen lausunto Suoranta
  • Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta asiantuntijalausunto: Asia: VNS 5/2018 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 2. osa Ratkaisuja työn murroksessa, 29.11.2018, kirjallinen lausunto Suoranta

Ja tokihan on työpäiviini on mahtunut tes-neuvotteluja, ITSET- ryhmän yhteistä asiantuntija-ajattelua ja lobbausta, luottamusmieskoulutusta kehittämisineen, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuukoulutuksen järjestämistä ja paljon muuta. Yhtä kaikki, saatan palata blogini pariin viime vuosia tiheämmin 🙂

Kirja-arvio Uudesta työväestä Helsingin Sanomissa

Kirjoitan 6.6.2017 Helsingin Sanomissa otsikolla:

Työelämän muutos ei ole tulevaisuutta, vaan se on läsnä jo nyt

Uusi työväki -tietokirjan mukaan ihmisten etuja ajavien tahojen alkaa olla aika irtautua palkkatyökeskeisyydestä. Koko tekstiin klikkaamalla tästä.

https://intokustannus.fi/wp-content/uploads/2017/04/into_uusi_tyovaki_markkinointikansi.jpg

Työelämän muutos huutaa otesanoja!

Kirjoitin Kalevi Sorsa -säätiön pyynnöstä kirjoituksen Työelämän otesanat. (linkkiä klikkaamalla säätiön blogiin) jossa kommentoin Ville Bläfieldin säätiölle kirjoittamaa raporttia Uusi työ – uudet duunarit.

Työelämän otesanat

Juha Siltala otsikoi taannoin Työelämän huonontumisen lyhyt historia -kirjansa aloitusosion ”Sanat, joilla maailmasta saa otteen”. Juuri niitä otesanoja huutaa yhä nykyisen työelämän muutoksen hallinta. Näyttää ilmeiseltä, että juuri työn maailman sanoittaminen ja mittaaminen ovat pahasti kesken. Sen myötä loistaa poissaolollaan myös niin kutsutun uuden työn tekijöitä suojaavat rakenteet.

Sanat ja käsitteet ovat työelämän hallinnassa tärkeitä, joskin toki sisällöltään usein kiistanalaisia. Sama kiistanalaisuus, väärin- tai toisinkäsittäminen koskee myös työelämästä kertovia lukuja. Kiistanalaisuudesta johtuen työelämätoimijoiden huomio kilpistyy toistuvasti siihen, onko silpputyö lisääntynyt prosentin vai kaksi. Samalla peittyy alle se, että moninainen säännöllisen palkkatyön ulkopuolella työtätekevien ihmisten joukko on vakiintunut työmarkkinoiden pysyväksi rakenteeksi.  Rakenne taas tuottaa rakenteellista epätasa-arvoa ja yhteiskunnan legitimiteettikriisiä, sillä työ- ja sosiaalioikeudet on kytketty täysmääräisesti vain säännölliseen palkkatyöhön.

Ville Blåfieldin Uusi työ – uudet duunarit Impulsseja-sarjan kirjoitus lyö lusikkansa soppaan. Se ei kuitenkaan täsmennä, vaan hämmentää käsitekeitosta ja työelämän sanoittamista lisää. Teksti on työelämän ajatusten, ideoiden ja käsitteiden sekametelisoppa. Se maistuu ajoittain hyvältä, mutta on vähän vaikea saada kiinni siitä mitä syö. Blåfieldin asettama peruskysymys mitä työ on, saa tekstissä sekalaisia vastauksia. Työn avainsanojen käyttöä vaivaa epätäsmällisyys, joka liittyy juuri työn ja toimeentulon sidokseen. Oletan, että osittain kyse on tietoisesta valinnasta ja tarkoituksena onkin tökkiä sosialidemokratian kaikkein pyhintä toteemipaalua; työ on parasta sosiaaliturvaa.

Blåfieldin kirjoituksen idea hakea syötteitä sdp:n, työväenliikkeen ja ay-liikkeen ulkopuolelta on hyvä, mutta suurpiirteinen käsitteidenkäyttö tuo riskin kieltämisreaktiosta, kun valitsemansa yleisön kanssa puhuu eri kieltä. Erityisen häiritsevää epätäsmällisyys on palkkatyösuhteen ulkopuolelle järjestäytyvän itsensätyöllistäjätyön käsittelyssä, kun tiedostaa, että juuri palkkatyösuhteeseen on kytketty kokonainen työ- ja sosiaalioikeuksien järjestelmä.

Blåfield toteaa ay-liikkeen ja työväenliikkeen voitokkaiden 1900-luvun työajan, vuosilomien ja perhevapaiden työn rajaamistaistelujen säröksi nyt nousseen nuorten itsensätyöllistäjien toimeliaisuuden ja intohimon tehdä työtä kaiken aikaa kaikkialla. Itse sanoisin, että intohimon sijaan kyse on pikemminkin siitä, että palkkatyöhön 1900-luvun vuosikymmeninä kytketyt suojaavat instituutiot, kuten työaikasääntely, lomaoikeus ja perhevapaamallit sulkevat tämän itsensätyöllistäjäjoukon rakenteellisesti ulos. Särö on siinä, että työntekoa rajaavat oikeudet eivät ole tarjolla. Tällöin selviytymisen välttämättömyys sanoitetaan hyvänä päivänä intohimoksi, pahempina se näyttäytyy minuuteen kohdistuvina iskuina ja epäonnistumisina.

Blåfieldin tekstissä ja erityisesti 10 haastateltavan kirjosta nousee jo muuttuneen työnteon ajatus- ja toimintamalleja, jotka monin tavoin perustelevat sekä systeemimuutoksen että työelämän sääntelyn lisäämisen välttämättömyyttä. Yhtenäistä haastateltaville on, että nykysysteemi ei sovi oikein kenellekään ja monet näkevät itsensä työllistämisen yleistymisen vääjäämättömänä.

Sääntelyn uudistamisen välttämättömyydestä todistaa Wolt-startup-yrittäjien kielenkäyttö työkorvauksilla, siis kaiken sääntelyn ulkopuolella, polkevasta fillarilähetistä. Woltin mukaan räntäsateessa polkee kumppani, ei palkkatyöntekijä. Ei taida kumppanuus kestää ikää, eikä vaikkapa sairauksia.

Järjestelmän muutoksen välttämättömyydestä taas kertoo paljon se, että korkealla virkamiesjohdossa alkaa tulla sääli systeemin uhreja, jotka uupuvat työttömyysturvan rakenteellisiin esteisiin.  Työ- ja elinkeinoministeriön johtaja Tuija Oivo sanoo ääneen, että sosiaaliturva ja työttömyysturvajärjestelmä eivät ole tällä vuosituhannella, vaan ne on tehty palkkatyötä ajatellen, sellaista palkkatyötä jota vieläpä tehdään kahdeksasta neljään. Kalenterista päätelleen vuosituhat vaihtui 17 vuotta sitten. Kysymys kuuluukin, kauanko odotellaan, että käyttöjärjestelmä vaihtuu sellaiseen, joka sopii niin turvan, hinnoittelun ja neuvotteluoikeuksien suhteen myös palkkatyösuhteen ulkopuolella tai erilaisilla alustoilla työskenteleville.

Blåfieldin kirjoituksen julkilausuttu tarkoitus on toimia kaikupohjana sosiaalidemokraattisessa puoluekokouksessa käynnistyvässä keskustelussa. Puoluekokous meni, mutta keskustelu antaa odottaa itseään. Käsitykseni mukaan valitussa yleisössä on kyse juuri siitä erityisjoukosta, joka pitää johtotähtenään hokemaa työ on parasta sosiaaliturvaa. Se on uskossaan vahva, että perustulo on kallis, turha tai kauhea ja joukkoon kuuluu niitä, jotka usein henkeä vetämättä lausuvat työ, työ, työ ja liittävät siihen ihmisen arvon. Blåfieldin lyhyt pohdinta Raija Julkuseen ja Richard Sennettiin nojaten työelämän tunnustustaisteluista olisi saanut jatkua pidemmällekin, sillä juuri tässä ajassa kunnioitus, palkkatyö ihmisarvon mittana, työn ja toimeentulon kytköksen irtautuminen toisistaan, perustulo, kaikenlainen toimeliaisuus ja työväenliikkeen pitkän linjan ajatus työstä vapautumisesta lyövät kättä tavalla, jolla kirjoituksen valitulla yleisöllä lienee paljon työstettävää.

On ilmeistä, että muuttuvan työelämän käsite- ja lukusekavuus on hidastanut työntekijää perinteisesti suojanneiden instituutioiden, kuten sosialidemokraattisen ammattiyhdistys- ja työväenliikkeen asennemuutosta. Tarrautuminen vakituiseen ja kokoaikaiseen palkkatyöhön ja täystyöllisyysideaaliin saattaa olla oire siitä, että muusta ei saa otetta. Väitänkin, että nykytyöelämässä tunnistettavia ilmiöitä on paitsi nimettävä mietitymmin, niin myös pyrittävä tietoisesti kohtuulliseen yhteisymmärrykseen sanojen ja lukujen sisällöstä. Itsensätyöllistämisen tunnistamisessa on näkyvissä valoa, seuraava askel on systeemiin sopiminen. Onnea käsitesekamelskasta huolimatta kirjoitukselle matkaan, jotta se laajentaisi valitun yleisön tajuntaa ja sysäisi liikkeelle muutosta.

Anu Suoranta

Anu Suoranta on valtiotieteiden tohtori ja tutkija Politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella Helsingin yliopistossa.

Kirjoitus on alunperin julkaistu 27.4.2017 Kalevi Sorsa -säätiön blogissa.

 

 

 

Vihdin kinosta Tammisaaren Bio Forumiin

Pysähtyneen kokemattomuus

Olen elämässä aina enemmän tai vähemmän hämilläni staattisen kuvataiteen, taulujen ja veistosten kanssa, jotenkin kokemiseni jää vajaaksi. Useimmiten ei taulujen tai patsaiden tuijottelu herätä juuri mitään, vaikka kuinka yrittäisin. Tuntuu, etten ymmärrä ja vähän vieras olokin on gallerioissa ja taidehalleissa. Vähän sellainen luokkaretkiolo. Aion toki jatkaa korkeakulttuuriyrittämistä, en ole lannistunut vielä.

Mutta. Onneksi on elävä kuva. Tämän vuoden alusta olen alkanut keräilemään kokemuksia, jossa tilan ja kulttuurituotteen yhdistelmä vetoaa minuun. Homman nimi on leffateatteribongaus kiinnostavalla elokuvalla. Muukin tila käy kokemusalustaksi, kuten uimaranta valkokankaalla, josta maaginen esimerkki on KinoKivinokka. Josko nyt neljännen Kinon järjestämisvuoden jälkeen ehtisi viidentenä vuotena leffaankin nähdä. Mene ja tiedä.

Liikkuvan kuvan paikkoja

Mutta bongaukseen. Maaliskuussa koin Vihdin Kinossa Tom of Finlandin. Leffa ei ehkä ollut kummoisemmasta päästä, teatterin ulkonäkökin oli pienoinen pettymys, mutta vuonna 1946 alunperin avatun teatterin sisätila teki vaikutuksen. Komea valkoinen esirippu ja punaiset penkit. Lipunmyyntiluukku, jossa kortti ei käynyt toi tunnelman turhasta kohkaamattomuudesta. Oikein.

Huhtikuun bongi pääsiäisenä oli Tammisaaressa Bio Forum. Tämä on Suomen vanhin vielä käytössä oleva leffateatteri. Mietin, että salissa on 105 vuotta mua ennen istunut tyyppejä – erittäin coolia. Leffa oli Three Generations, ei sekään varsinainen elokuvamaailman merkkiteos, mutta atmosfääri paikkaa paljon. Bio Forumia pyörittää 45-vuotta alalla ollut Esa Halonen, arvatenkin mies joka repi liput ovella ja arvaan, että ystävällinen henkilö, joka myi liput on puoliso. Sisätilassa on tunnelma kohdallaan. Punaiset pehmeät tuolit ja punainen avautuva esirippu. Semmoisesta alkava leffa on todennäköisesti aina kokemus, jonka edessä on kaikki syyt rauhoittua.

 

Fanfaari kansanvallalle #344 #Anu valtuustoon

Tänään klo 17.30 töräytellään Narinkkatorilla fanfaarit kansanvallalle. Sunnuntaina käytä ääntäsi ja käytä se järkevästi. Mainonta on osa elämäämme – siihen käytetettävissä olevan rahan määrä näkyy käväisyllä sinivihreäksi tapetoiduissa metroissa ja käytävissä. Mainosraha ei kuitenkaan takaa linjaa; päivän tarjoukset ovat huomisen kalankääreitä.

Äänestä linjaa. Äänestä kaupunginvaltuustoon painotus pois sinivihreästä. Olen ollut kuluneen kauden vasemmistoliiton Helsingin valtuustoryhmän jäsen varavaltuutettuna ja siinä ryhmässä haluan jatkaa, nyt varsinaisena valtuutettuna. Tiimissä olen valtuustokaudella 2013-2017 nähnyt ja ollut osa linjakkuutta, osaamista, intohimoa, väittelyitä, remakkaa naurua ja tekemisen meininkiä. Kuntapolitiikkaa on aina yhteistyötä, työnjakoa ja yhdessä miettimistä.  Äänestä Helsingin vasemmistolle taitava ryhmä listalta numeroilla 236-362. Valinta on sinun.

HeKa kuntoon!

Helsingin kaupungin asunnot Oy on kaupungin kokonaan omistama yhtiö.  HeKa Oy:n omistavat siis helsinkiläiset.   Yhtiössä on kuitenkin demokratiavaje, joka näkyy vallankäytön, asiakaspalvelun, viestinnän ja remonttiepäselvyyksien ongelmina. Yhtiön asenteesta voi lukea ymmärtämättömyyttä siitä mitä voisi olla kaupunkilaisuus, vuokra-asuminen ja tämän ajan asukasdemokratia.

Helsingin kalliilla asuntomarkkinoilla kaupungin asunto on pienoinen lottovoitto, mutta vaikuttamisessa oman kodin asioihin on suuria ongelmia. Viimeisenä on ollut tapetilla Jätkäsaaren uuden pitsitalon kosteusongelmat, jossa asukkaita ei oteta vakavasti. Omaa kokemusta HeKa:n kanssa väännöstä on, kun HeKa täysin tarpeettomasti irtisanoo asukkaita kodeistaan julkisivuremotin vuoksi. Siitä kirjoitukseni HS 28.5.2015 ”HeKa haluaa näyttää ja käyttää irtisanomisvaltaa”. Asukkaat jyrätään, eikä heilla ei ole todellisia vaikutusmahdollisuutta kotiensa remontteihin. Valta ulottuu lähinnä kukkaruukuista päättämiseen.

Yhtiö ei kuuntele, eikä kunnioita asukkaita. Vuonna 2016 tehdyissä remonteissa HeKa asennutti muovimattoja lattioihin, vaikka niiden on todettu olevan sisäilmariski ja laminaatit olisivat halvempia.  Lopputuloksena 1980-luvulla rakennetussa talossa oli kaksiossa kolmea erilaista ja eri ajan muovimattoa. Tätä ei varsinaisesti voi pitää muuna kuin typeryytenä. Asuntoja ei ymmärretä ihmisten kodeiksi ja asukkaita täysivaltaisiksi kaupunkilaisiksi. Yhtiö myös tuottaa turhaan epävarmuutta irtisanomalla asukkaat kodeistaan remonttiajaksi. Vuokrasopimukset voi aivan hyvin jättää remonttiajaksi lepäämään, vastaavana käytäntönä kun auton seisontavakuutuksessa.

Yhtiön ajatus asukasdemokratiasta pohjautuu logiikkaan, jossa talotoimikuntaan valittu urhea joukko sitoutuu vuosikausiksi edustamaan asukkaita. Kaunis yhdistystoiminta-ajatus, mutta toimii heikosti tässä ajassa.

HeKa Oy:n toiminta onkin aika ajatella uusiksi.  Päätöksenteosta ja myös asioiden valmistelusta on tehtävä avointa.  2010-luvun asukasdemokratiaan on rakennettava nykyaikaisia suoria vaikutuskanavia. HeKa:n pitää myös käynnistää moderniin kaupunkilaisuuteen ja ekologisuuteen kannustavia kimppa-auto-, aurinkopaneeli-, viherkatto- ja laatikkoviljelyprojekteja.

Valta HeKa:ssa on viisijäsenisellä hallitukselle, joka koostuu apulaiskaupunginjohtajasta, kahdesta kaupungin virkamiehestä ja kahdesta asukasedustajasta. Esittelijä on toimitusjohtaja. Virkamiehistö muodostaa enemmistön ja käytännössä asukasedustajat ovat päätöksissään täysin yhtiön tietojen varassa. Asukasedustajajärjestelmä on myös niin monimutkainen ja moniportainen himmeli, että sen selvittäminen vaatisi aktiiviseltakin asukkaalta liudan organisaatiotutkijoita tuekseen.

Valta helsinkiläisten omistaman yhtiön päätöksiin on palautettava kaupunginvaltuustolle, sillä 47 000 asunnossa on kiinni valtava kaupungin omaisuus; suuria rahoja liikkuu vuokratuloina ja remonteissa.  Myös 90 000 HeKa:n asunnoissa asuvan ihmisen etu on se, että he voivat olla yhteydessä kaupunginvaltuuston jäseniin asumiseen liittyvissä kehittämisissä, toiveissa ja ongelmissa. Kasvoton yhtiövalta ei asukkaiden kanssa kommunikoi.

Värivalinnoilla on väliä naisten työn ehdoille – Palmian yhtiöittäminen

Kuntavaaleissa 2017 on olennaisilta osin kyse suhtautumisesta yhtiöittämiseen ja naisten työn arvostamiseen. Sitä saa ja pitää mitata kaupunginvaltuustossa tehdyillä päätöksillä. Menossa olevalla valtuustokaudella vuonna 2014 Helsingin kaupunginvaltuusto päätti yhtiöittää osan Palmiasta sinivihreiden päättäjien enemmistöllä.

“Julkisessa keskustelussa yhtiöittäminen esitetään yksinkertaisena toimenpiteenä. Sen vaikutuksia sukupuolen mukaan eriytyneillä työmarkkinoilla ei ole toistaiseksi arvioitu”: kirjoittavat Laura Mankki ja Helena Hirvonen artikkelissaan Kunnallisen liikelaitoksen yhtiöittäminen:kun köksäys ja kuuraus kilpailutettiin. Mankin ja Hirvosen artikkelin keskiössä on Palmian yhtiöittäminen.

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti Palmian osittaisesta yhtiöittämisestä syksyllä 2014. Yhtiöittäminen koski kiinteistö-, ravintola-, turvallisuus- ja siivouspalveluja. Yhteensä kyse oli n. 1400 työntekijästä.  Äänestys oli tiukka, päätös tehtiin luvuin 43-41. Kyseessä oli mm. 600 matalapalkkaisen siivoojan työnteon turvallisuudesta ja ehdoista. Olen ollut kuluneen valtuustokauden Palmian, sittemmin Helsingin Palvelukeskuksen johtokunnan jäsenenä. Olen toiminut johdonmukaisesti yhtiöittämistä vastaan, koska mitään pakkoa yhtiöittää ei ollut.

Yhtiöittämispäätös syntyi kaupunginvaltuustossa vihreiden, kokoomuksen ja Rkp:n enemmistön äänin. Sinivihreä enemmistö siis. Vihreiden 19:sta valtuutetusta neljä vastusti yhtiöittämistä. Näistä neljästä valtuutetusta kaksi loikkasi vasemmistoon ja kaksi muuta eivät ole ehdolla kuntavaaleissa 2017.

Yhtiöittämistä vastustivat vasemmistoliiton, Sdp:n, perussuomalaisten, keskustan, ja kristillisdemokraattien ja Skp:n valtuutetut. Linkki äänesyskarttaan tästä

Mikään pakko Palmiaa ei ollut yhtiöittää ja ylipäätään näytöt julkispalveluiden markkinaistamisen hyödyistäkin ovat perin kiistanalaisia.  Mikään laki ei edellyttänyt Palmian kiinteistö-, siivous-, ja turvapalveluiden yhtiöittämistä. Silti se tehtiin. Kyseessä oli ideologinen, oikeistolainen valinta, kun 1400 työntekijän arki alistettiin markkinoiden ehdoille.

Kun minulta kysytään mitä eroa on vasemmistolla ja vihreillä, niin tulen aina vastaamaan, että vasemmisto ei paiskaa matalapalkkanaisia markkinoiden armoille, kilpailuun avoimille markkinoille, joissa voittoa on tahkottava tinkimällä joko raaka-aineista tai työvoimakuluista. Tein väitöskirjani työmarkkinalogiikasta ja matalapalkkanaisten työn ehdoista nimellä Halvennettu työ (Vastapaino 2009) ja väitän ymmärtäväni työmarkkinamekanismeista enemmän kun aina tahtoisin.

Palmian yhtiöttämisessä kyse ei ollut kustannustehokkuudesta tai huutavasta tarpeesta parempaan taloudenpitoon. Palmia yhtenäisenä liikelaitoksena tuotti voittoa, eikä ollut millään muotoa Helsingin kaupungille rasite. Päinvastoin.

Markkinehtoisilla kentillä kilpailu on kovaa. Erityisen kovaa se on kansainvälisten yritysten johtamassa siivousbisneksessä. Onkin selvää, että erityisesti työvoimaintensiivisellä siivousalalla kilpailuetua haetaan pitkällä aikavälillä palkkakustannusten minimoinnista, sillä yhtiön ensisijainen tehtävä on voiton tavoittelu. Valtuuston kirjaamat tahtotilat palkkatasosta ovat heikko suoja, kun liikkeenluovutuksen jälkeiset vuodet kuluvat.

Siinä missä kuntatyönantaja on taannut henkilöstölleen kohtuulliset työehdot, yhtiöittäminen luo painetta työehtojen heikentämiselle. Se, että työn prekarisoitumista vauhditetaan kaupungin päättäjien – toistan vielä kokoomuksen, vihreiden ja rkp:n päättäjien – toimesta ei ole se suunta, jolla Helsingistä tehdään parempi. Matalapalkkaisten-, maahanmuuttaja- ja naisvaltaisen palvelujen tehostaminen markkinaistamisella on tie, jolla ei ole voittajia.

 

“Yrittävät vaan tulla toimeen” #itsensätyöllistäjät

Olen panelistina Yrittäjäseminaarissa sunnuntaina 26.3.

“Oma vikako”? – Anu panelistina Akavan kuntavaalipaneelisssa

Osallistun tiistaina 21.3. Akava Uudenmaan vaalipaneeliin Akavatalossa.

Lisätiedot tästä linkistä

Vaalikonevastaukset, Anu Suoranta 344 Vasemmistoliitto, Helsinki

Vaalikonevastaukseni löytyvät linkeistä:

YLE – Anu Suoranta

HS – Anu Suoranta