Teoliisuuliitto TEAM:n Intiim -lehdessä 9/2014 on julkaistu arvioni teoksesta Nuorisotakuun arki ja politiikka. Tästä linkistä: Nuorisotakuu – ehdollista kansalaisutta? lehteen. Juttu löytyy sivulta 38.
Categories
Kun työnvälityksestä työtä ei saa
Tieteessä tapahtuu 5/2014 lehdessä on julkaistu arvioni Pertti Koistisen teoksestaTyö, työvoima, työvoimapolitiikka (Vastapaino 2014) . Tästä linkistä lukemaan koko tekstini: Kun työnvälityksestä työtä ei saa.
Kiinnostavinta antia prekaarin työn näkökulmasta ovat työntekijöiden
sosiaalisten oikeuksien analysointi. Pohdinta sosiaalisten oikeuksien ja ansiotyön sidoksesta
sekä ylipäätään oikeutuksesta pysäyttää miettimään. Vilkaisu omaan elämänpiiriin, jossa työ- ja
palvelusuhteiden informalisoituminen näkyy erilaisina määrä-, osa-aikaisuuksina, freelanceriutena, itsensä työllistämisenä, palvelujen vaihtosopimuksina sekä työn
teetäntänä ilman työsuhdetta ja työehtosopimusturvaa, ei ainakaan horjuta Koistisen työsuhdeperusteisen sosiaaliturvan kritiikkiä. Pikemminkin päinvastoin.
Päivän Hesarissa 8.10 on julkaistu kirjoitukseni Pätkätyöntekijät talkoilevat jo.
“Virkamiesten pitkän loman leikkaus nousi esiin työurien keskivaiheen pidennyskeinona (HS Kotimaa 7. 10.). Työuralla pidentämisen ja jaksamisen pihvi ei kuitenkaan ole pitkässä vaan lyhyessä päässä. Työmarkkinoilla työskentelee vakiintuneesti neljännes työvoimasta, jolla ei ole pitkää kokoaikaista työsuhdetta eikä pitkää lomaa. Nykyisellään lomaoikeus on pätkätyöntekijöitä syrjivä. Pätkätyöntekijä tekee samaa työtä mutta ansaitsee muita lyhyemmän loman. Jokainen alle vuoden määräaikaisessa työsuhteessa työskentelevä osallistuu jo nyt työuran pidennystalkoisiin tavalla, joka ei ole kestävä.
Työuralla jaksamisen kannalta ongelma tulee siitä, että lyhyet työsuhteet ovat toistuvia. Samalla toistuu myös lyhyt loma, ja väsymys kasvaa.”
Ratkaisukin on tarjolla. Kaikille alusta saakka 2,5 päivän lomakertymä. Kiitos. Ja lainsäätäjä. Hoida homma. Legitimiteetti on rapautunut sen myötä kun pätkätyöyhteiskunta on vakiintunut jo 1990-luvun laman vuosista. Hei haloo. Viime vuosituhannelta.
Kirjoitukseni Itsensä työllistäjien sosiaaliturvan kohennus on vain laastaria kulkutautiin on julkaistu Helsingin Sanomissa 26.8.2014
Anu Suoranta:
Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne osui lähelle muttei ytimeen HS:n haastattelussa (Kotimaa 17. 8.) itsensä työllistäjien asemasta. Rinne sanoi, että valmistelussa on yksinyrittäjille kattava kokonaisuus, joka puuttuu muun muassa sosiaaliturvaan.
Hyvä niin, mutta sosiaaliturvan kohennus on vain laastaria tilanteeseen, jossa olisi puututtava kulkutautiin, työn siirtoon työsuhteen ulkopuolelle.
Kun työtä siirretään yrittäjämuotoiseksi, työntekijältä katoaa kertaheitolla työ- ja sosiaalilainsäädännön turva. Yrittäjästatuksella nainen ja ämpäri tai nuori ja läppäri ovat vailla työsuhteeseen kytkettyjä oikeuksia, kuten kollektiivisesti neuvoteltua palkkatasoa, palkallista lomaa ja työterveyshuoltoa.
Jos palkkatyösuhteen reunan annetaan rispaantua näennäiseen yrittäjästatukseen, seuraukset on tunnistettava.
Siirrossa tylsyy työntekijän kovin työkalu, kollektiivinen neuvotteluoikeus, käyttökelvottomaksi. Kyse on myös palkkatyösuhteeseen sidottujen oikeuksien oikeutuksesta – siitä, miten turvataan eri muodoissa työtä tekevien erilaisten oikeuksien poliittinen ja sosiaalinen hyväksyttävyys.
Mikäli valintana on palkkatyösuhdeturvan takaaminen mahdollisimman monille, ratkaisu on työsopimuslain muutos. On laajennettava työsuhteen määritelmää.
Uusi määritelmä voisi kuulua näin: “Tätä lakia sovelletaan sopimukseen, jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana, palkkaa tai muuta vastiketta vastaan, sitoutuvat henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena tai muuten työnantajasta riippuvaisessa ja alisteisessa asemassa.”
Laajennuksella merkittävä osa yrittäjyydeksi nyt naamioidusta työstä palautuisi työsuhteiseksi, ja tätä kautta tulisi sovellettavaksi koko työ- ja sosiaalilainsäädäntö.
Mikäli valintana taas on hyväksyä työn siirtäminen työsuhteen ulkopuolelle itsensä työllistämisen muotoihin, lienee paikallaan pohtia koko työsuhdeperusteisen sosiaaliturvan oikeutusta.
Anu Suoranta
valtiotieteiden tohtori,
työelämän tutkija
Helsingin yliopisto
Avoin kirje työministerin valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuorelle
Hyvä Tuire
Ilahduin suunnattomasti luettuani, että siirryt työministerin valtiosihteeriksi. Arvaat varmasti asiani. Työsuhteen ulkopuolella työllistyvien itsensä työllistäjien aseman parantamiseksi on nyt olemassa ratkaisuja. Käännyn puoleesi, sillä sinähän käynnistit vuonna 2009 prosessin, jolla työn teettämisen muotoja SAK:laisessa liikkeessä pyrittiin tekemään näkyväksi. Nyt tarvitaan rohkeaa toteuttajaa maan hallituksen riveissä.
Vuosina 2010–2012 opin tuntemaan sinut SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen terävimpänä yhteiskuntapoliittisena toimijana ja työmarkkinoiden muutosta analysoivana ay-johtajana. Heittäydyit etsimään ratkaisuja prekaarin työn ja tekijän ja ammattiyhdistysliikkeen edunvalvonnan välillä ammottavan kuilun kuromiseksi.
Oli rohkea teko palkatuttaa minut SAK:hon, vaikken ole demari, mutta sen sijaan olen tohtori ja aikuinen nainen. Muistan, kun ohjeistit minua yhteiskuntapoliittisen- ja ay-vaikuttamiseen jotakuinkin näin: ehkä vaikeinta tulee työssäsi olemaan ammattiyhdistysliikkeen valtakoneiston vakuuttaminen työn teettämisen muutoksesta ja muutoksen vaikutuksista ay-liikkeen legitimiteettiin. Näin oli. Se oli vaikeaa, ja on vaikeaa. Ei kaikkien osalta, mutta ehkä niiden osalta, joiden viime kädessä pitäisi tuoda asiat neuvottelupöytään ja viedä ne voitokkaasti maaliin. Siksi olen alkanut epäillä, onko työmarkkinaosapuolista ratkaisijaksi itsensä työllistäjien asiassa. Siksi kirjoitan sinulle nyt hallitusvallan käyttäjänä.
Puhuessasi SAK:n valtuuston puheenjohtajana avauspuhetta opin pidättämään hengitystä. Kertaakaan ei tarvinnut pettyä. SAK pätkätyöni aikana analysoit jokaisessa SAK:n valtuustossa työmarkkinoiden muutoksia ja ammattiyhdistysliikkeen saavutuksia tavalla, joka erottui mennyttä menestystä ja vakituista ja kokoaikaista työtä korostavasta palkansaajaliikkeen mantrasta. Puheestasi oli kuultavissa, että ilman ajatuksellisista ja toiminnallista muutosta ay-liike on itse osallistumassa kahden kerroksen työmarkkinoiden ja sosiaalisen turvattomuuden synnyttämiseen.
Kevään 2010 SAK:n valtuustossa totesit mm. ”Ay-liikkeen saavutukset työntekijöiden turvaksi eivät tarjoa enää riittävää eivätkä tasapuolista suojaa kaikkein epävakaimmassa asemassa työtään tekeville ihmisille. Sääntely, työelämän oikeudet ja sosiaaliturva on rakennettu toisenlaisiin olosuhteisiin. Työn tekemisen vähimmäisehtojen turvaaminen ja yhdenvertainen kohtelu on ulotettava myös palkkatyön harmaille reunoille ja siitä ulos – itsensä työllistämiseen.”
Juuri niin. Normalisoidun palkkatyön turvajärjestelmät ovat pääosin pystyssä. Mutta kuten sosiaalipolitiikan dosentti Raija Julkunen on todennut työntekijät lipsuvat järjestelmien ohi ja yksilöt jäävät yhä enemmän markkinakapasiteettinsa ja sattumien varaan. Julkunen iskee tikarinsa myös palkansaajaliikkeen kaikkeen arimpaan kirjoittamalla, että suojelevat instituutiot myös sulkeutuvat ja valikoivat ne, jotka pääsevät turvan piiriin. Siltä on tosiaan kiistatta tuntunut, kun olen lukuisia vuosia seurannut ilmiselvää haluttomuutta sovittaa yhteen työttömyysturvaa ja muuta kuin perinteistä kahdeksasta neljään palkkatyötä.
SAK pätkätyösuhteeni aikana rakensin itsensä työllistäjät ITSET-verkostoa. Mukaan ITSET-verkostoon heittäytyi ay-liikkeen eri puolilta toimijoita, jotka hiffasivat mitä tapahtuu, kun palkkatyötä siirretään työsuhteen ulkopuolelle. Ei sitä yhteisöllistä, keskusjärjestö- ja liittorajat ylittävä yhteistyötä kaikkialla hyvällä katsottu, mutta tiesin, että seisot kulisseissa ja tuet. Harmitti, kun siirryit JHL:n puheenjohtajuudesta valtiovarainministerin valtiosihteeriksi. Nielin harmini ja muistaakseni sanoin sinulle, että jos jotakuta, niin sinun taitojasi tarvitaan, jotta hyvinvointivaltio ja sopimusyhteiskunta voi selvitä.
Edelleen olen samaa mieltä. Sinua tarvitaan ja korostan, että itsensä työllistäjien aseman ratkominen on osa keskeisintä sopimusyhteiskunnan ydintä ja sen legitimiteettiä. Jos palkkatyösuhteen reunan annetaan rispaantua ammatissa kun ammatissa näennäiseen yrittäjästatukseen, niin ei hyvä heilu. Siinä tylsyy työn tekijän kovin työkalu – palkkakartelli – käyttökelvottomaksi. Palkkakartellistahan on kysymys kun työehtosopimuksilla säädellään työn myyntiä.
Nykysuunnalla kollektiivinen neuvotteluoikeus katoaa yhä useammalta ulottumattomiin, työtä ja sen tekijää halvennetaan sekä koko ay-liikkeen vaivalla rakentama työ- ja sosiaalilainsäädäntö ei ulotu näin työtä tekeviin itsensä työllistäjiin. Kuten itse muotoilit yrittäjästatuksella eli ilman tes-turvaa ”nainen ja ämpäri”- sekä ”nuori ja läppäri”- yrittäjä ovat täysin työn teettäjän armoilla. Se on niin nähty. Työn hinnoittelu näkyy näiden näennäisyrittäjien – vai pitäisikö sanoa kuten tanskalaiset bulkyrittäjien – korkeana köyhyysriskinä. Palkansaajien tutkimuslaitoksen Merja Kauhanen on tätä vakuuttavasti todentanut tulonjakotilastoista.
Nyt pyytäisin sinua Tuire miettimään työministerin uutena valtiosihteerinä seuraavaa ratkaisua. Se on raju, mutta arvelisin, että välttämätön. Avataan työsopimuslaki ja laajennetaan työsuhteen määritelmää niin, että monenmoiset toimeksiannoilla teetettävät suorat työantajavelvoitteita kiertävät diilit eivät enää pelittäisi. Uusi määritelmä voisi kuulua näin: ”Tätä lakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana, palkkaa tai muuta vastiketta vastaan, sitoutuvat henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena tai muuten työnantajasta riippuvaisessa ja alisteisessa asemassa”.
Tällä täydennyksellä merkittävä osa yrittäjyydeksi nyt naamioidusta työn teetännästä palautuu, ehkä puoliväkisin, työsuhteiseksi työksi. Kun työ on työsuhteista työtä, tulee samalla sovellettavaksi koko työ- ja sosiaalilainsäädäntö, myös se kollektiivinen neuvotteluoikeus. Jotenkin minusta tuntuu, että ilman kollektiivista neuvotteluoikeutta pohjoismainen työmarkkinamalli ja siihen nojautuva sosiaaliturva eivät voi toimia. Ja senhän me haluamme toimivan?
Onnea Tuire uuteen työhösi ja toivottavasti kuulen itsensä työllistäjien aseman korjausliikkeestä pian!
Anu
VTT Anu Suoranta työskentelee Palkansaajasäätiön ja Koneen säätiön rahoittamassa Helsingin yliopiston tutkimusprojektissa ”Kolmikanta ja itsensä työllistäjät”.
Kaupunkisuunnitteluviraston auditoriossa raikuivat maanantai-iltana 16.9. hurjat aplodit, jolle ei ollut tulla loppua. Täyden salin, arviolta parinsadan ihmisen, tunnemyräkän aiheutti Kivinokka-aktivistien esittelemä Kivinokan virkistyskäytön kehittämisidea. Reipasta lähidemokraattista toimintaa. Juuri sitä mitä aktiivisten kaupunkilaisten Helsinki tarvitsee.
Kivinokka-aktivistien ideoinnissa Kivinokkaa ei museoida, eikä nimbyillä, vaan aluetta kehitetään kaikkien kaupunkilaisten luonto- ja virkistysalueena. Portit pois ja ikkunat auki. Saunaa ja melontaa pukkaa. Eikä kyse ole pelkästään kaupunkilaisten alueesta, vaan turistitkin kutsutaan viettämään kivoja päiviä eksoottisessa keitaassa keskellä kaupunkia.
Kaupunkisuunnitteluvirasto on valmistellut kolme vaihtoehtoa Kivinokan tulevaisuusskenaarioiksi. Yksi on virkistyskäyttövaihtoehto, kaksi ovat rakentamisvaihtoehtoja. Toisessa mallissa asukkaita olisi 4000, eikä varmasti ihan köyhimmästä päästä. Toisessa asukkaita olisi 12 000 ja karttaa vilkaisemalla voi todeta, että lienisi jatkuva ruuhka tuolla maa-alalla. Salista myös kommentoitiin, että raskaimman rakentamisen vaihtoehdossa on näemmä suojeltavat lepakot asutettu korkeisiin kerrostaloihin. Auditorion viesti oli selvä. Meidän tiemme on virkistysalueen tie.
Mallien asettamisen valta
Kaupunkisuunnittelulla, tässä tapauksessa kolmen mallin mallilla, käytetään valtaa. Esittelemättä jättäminen on myös valinta. Kolmessa mallissa huomiotaherättävää on, että nyt luonnostelluissa vaihtoehdoissa virkistys- ja asumiskäyttö on asetettu rankasti vastakkain. Joko asut tai virkistyt ovat tarjotut vaihtoehdot. Ei ajattelu näihin variantteihin typisty, jos reiluja ollaan. Kokonaan on esim. jätetty luonnostelematta se malli, jossa Itäväylä katettaisiin ja päälle rakennettaisiin asuntoja. Tällöin Kivinokan luonto ja virkistykäyttö olisi mitä sopivin asumisen rinnalle ja niistä asunnoista olisi oikeasti lyhyt matka kiskoliikenteelle.
Rakentamisvaihtoehdoissa esitetyt matkat Kulosaaren ja Herttoniemen metroasemilta herättivät kummastusta. Se mikä kaupunkisuunnitteluviraston suunnitelmissa esitetään esim 600 metrinä on sporttrackerillä mitattuna 1900 metriä. Ihme ja kumma. Ja tähän yksi sympaattinen virkamiehistä totesikin, että näissä meidän suunnitelmissa on vähän kaikkea hassua. Sekin on tosiaan hieman hassu ajatus, että rakentamisvaihtoehdoissa virkistyskäyttö säilyisi. Joku salista sen tiivisti. Kuka nyt toiselta kerrostaloalueelta lähtisi toiselle kerrostaloalueelle virkistäytymään.
Peli on selvä. Ainoastaan virkistyaluevaihtoehto säilyttää Kivinokan kaupunkilaisten ulkoilualueena. Sain salissa raikuvat aplodit, kun ehdotin, että tehdään Kivinokasta demokratiapilotti. Valmistellaan alueen kehittäminen virkistyskäytössä yhdessä kaupunkisuunnitteluviraston ja kaupunkilaisten kesken. Meillä kaupunkilaisilla on taitoa ja tahtoa. Pallo on heitetty. Virkamies otatko kopin? Myös tässä voi käyttää sitä valtaa.
Categories
Loma on oikeus!
Kolumnoin uusimmassa PHT:n Hyvinvointi -lehdessä 2/2013 otsikolla “Sama loma kaikille” (s. 7)
Categories
- Vedän 29.4. HYO:n järjestämän keskustelutilaisuuden “Putoaako osuuskuntaduunari työttömyysturvan aukkoihin?”.
- Paikalla ei ole saatu työttömyysturvalainsäätäjän tai toimeenpanijan edustajaa, valitettavasti. Puhujien etsintäprosessista voi lukea lisää HYO:n rehtori Riikka Taavetin kirjoituksesta Työvoimaviranomainen heinäsuovassa.
- Tilaisuuden mainos:
- Keikkaduunarille tai freelancerille osuuskunnassa toimiminen on kätevä tapa laskuttaa työstä. Viime aikoina julkisuudessa on ollut tapauksia, joissa osuuskunnan kautta toimiminen on johtanut siihen, että työntekijä tulkitaan yrittäjäksi, jolla ei ole oikeutta työttömyysturvaan. Millaisia ongelmakohtia osuuskuntatyöskentelyn ja työttömyysturvan yhteensovittamisessa on? Miten niitä voisi paikasta? Seuraako työttömyysturvajärjestelmä
työelämän muutosta?
- Helsingin Yhteiskunnallinen Opisto HYO järjestää keskustelutilaisuuden työosuuskunnista ja työttömyysturvasta maanantaina 29.4. kello 17-19 osoitteessa Lintulahdenkatu 10 (aulakerros, auditorio). Aiheesta keskustelemassa ovat SAK:n lakimies Anu-Tuija Lehto sekä Jouni Valta Osuuskunta Eezysta. Keskustelun vetää työelämäntutkija Anu Suoranta. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä KSL Opintokeskuksen kanssa ja se on osa HYO:n osuuskuntaopintojen kokonaisuutta.
Tilaisuus on avoin kaikille! Tervetuloa!
Demokratisointi!
Kivinokan sympaattinen kesämaja-alue kärsii demokratiavajeesta, totesi joku viime sunnuntaina Ihme 2013 -nykytaidefestivaalin panelisteista. Itse asiassa olen samaa mieltä. Sähköttömät 12 neliön mökit ovat päätyneet markkinavoimien pyöritykseen, eivätkä ole kaikkien kaupunkilaisten ulottuvissa. Myyntihinnat toki vaihtelevat, mutta sunnuntaina tsekattuna ilmoitustaulun lapuissa yleisin myyntihinta pyöri 30 000 eurossa. Ei näin. Omistamiselle on annettu liikaa valtaa määritellä kaupunkilaisten oleskelua.
Jumppa ja juhannushumppa ei riitä
Raha ei ratkaise kaikkea, mutta paljon kuitenkin. Oma tupa, oma lupa -ajattelu elää sitkeässä. Itse Kivinokan virkistysalue, uimaranta, juhannusjuhlat, kalastusrannat, luontopolut, kalliot, pöpeliköt ja Maijan kahvilla ovat toki avoinna kaikille. Ja niin pitää ollakin.
Sekin on selvää, että alueen toiminta on vireää. Nahkapalloa potkitaan, kuulapalloa sijoitellaan, rytmissä jumpataan, rosvopaistia syödään, juhannusta juhlitaan ja uutena tulokkaana elokuiseen merenrantailtaan tulee tarjolle ulkoilmaleffaa. Tämä kaikki hyvää ja avointa kelle tahansa. Mutta tämä ei riitä. On syytä avata keskusteluun Kivinokan pohjimmaista ideaa ja kehittää sitä vastaamaan tämän päivän Helsingin ja helsinkiläisten tarpeita.
Kansallistamisesta kimppakivaan
Älkää peljätkö. En ole kansallistamasta olemassa olevia kesämajoja. Edelleen saa omistaa. Enkä ole hukkaamassa alueen syntyidentiteettiä köyhemmän kaupunkityöväestön virkistysalueena. Pikemminkin päinvastoin. Tuoreena kuntapoliitikkona näen Kivinokassa juuri sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kehittämisen mahdollisuuden.
Lähdetään tästä. Alueelle mahtuu lisää kesämajoja ja lisää ihmisiä. Alueelle mahtuu nimenomaan niitä ihmisiä, joilla ei ole varaa ostaa kotejaan, eikä kesäpaikkojaan, eikä matkustaa Thaimaaseen polskuttelemaan. Eli mitäpä jos uudet rakennettavat majat poikkeaisivat nykymuotoisesta omistamisesta, jonka logiikkaa ohjaa ydinperheajattelu. Tarjolla tulisi ryhmäomistamista, lyhyt- ja pitkäaikaisia vuokramökkejä, sosiaali- ja terveystahojen-, koululaisten- ja maahanmuuttajaorganisaatioiden hallinnoimia mökkejä.
Kotoutua grillaten
Osan mökeistä voisi voittaa määräajaksi käyttöönsä kaupunkiarvonnassa. Omistamisen vaihtoehdot toisivat kesämajat pätkä-, osa-aika ja keikkatyöntekijöiden ulottuville.
Omistuspohjan monimuotoistaminen lisäisi mökkien käyttöastetta puhtaan matemaattisesti. Yhden perheen ystävineen grillailu pihapiirissä kertautuisi monien ja monimuotoisten perheiden moninaisiksi ja monikielisiksi tuokioiksi ilta-auringossa. Kotoutuminen olisi kovasti konkreettista.
Tes työllistymistä ja uimaan
Omistamisen monimuotoistamisen lisäksi näen itse rakentamisessa yhteiskuntapoliittisen mahdollisuuden. Mökkien rakentaminen voisi olla myös työvoimapolitiikkaa, esimerkiksi kunnille sysätyn pitkäaikaistyöttömien työllistämistä ja nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista. Kaupunki järjestäisi sopimusten mukaista työtä mageessa ympäristössä. Työpäivän päätteeksi voi pulahtaa uimaan. Kokemuksesta voin vakuuttaa, että kokonaisen mökin rakentamiseen osallistuminen hyvässä projektiryhmässä on ylevöittävää. Pienenkin torpan pystyttämisessä tarvitaan kokkia, koordinaattoria, kuskia, kirvesmiestä ja monta muuta.
Ei nimbyilylle
Joten. Kyllä, Kivinokan moninaiselle tulevaisuudelle. Kyllä helsinkiläisten vapaa-ajanvieton sosiaalisen tasa-arvon kasvattamiselle. Me teimme mökin kivalla kimppameiningillä. Ja mielelläni näkisin, että Villa Taimin viereiselle tyhjälle alueelle nousisi nuorten yhteiskuntatakuun hengessä mökki, jota ryhtyisi hallinnoimaan vaikkapa kaupungin sosiaali- ja terveystoimi. Myös monien muiden mökkien vieressä on tilaa uusille mökeille, uusille grillaajille. Joten. Tuumasta toimeen kaupungin päättäjät!
Työn tekemisen moninaisuuden tunnistava Kansan Uutiset kirjoittaa otsikolla “Eezy syyttää SAK hyökänneen osuuskuntien kimppuun” ja “Kun työ ei kannata”. Mitä ihmettä? Rautalankamallilla kyse on siitä, että a) ihminen tekee työtä, mutta sitä ei lueta työttömyysehtoa kartuttavaksi työksi. Ja b) sillä jota ei lueta työttömyysehtoa kartuttavaksi työksi on haitallisia seurauksia työttömyysturvan kannalta. Ja c) työntekijän haittojen esiinnousemista on vauhdittanut SAK:n palkollinen. Uudelleen, miksi ja mitä ihmettä?
Varmaa on, että tähän laskutusfirma Eazyn caseen tiivistyy monta isoa asiaa. Kun vuonna 2012 ihmisten työn tekemisen tavat ja olemassaoleva työttömyysturvasysteemi ovat törmäyskurssilla, niin en pidä oikeana, että palkansaajaliike toimii näin. Kestävä ratkaisu ei ole soviteltua päivärahaa saavien aktiivinen potkaisu ulos työttömyysturvajärjestelmästä.
Työn näyttämö on pysyvästi muuttunut. Työtä tehdään ja teetetään nyt ja jatkossa lukemattomilla tavoilla. Ihmiset eivät näyttele ja huijaa, vaan elävät maailmassa, jossa tullakseen toimeen on työskenneltävä toimeksiannoilla, laskutettava osuuskuntien ja laskutusfirmojen kautta. Nyt tapahtunut näyttää pahasti siltä, että proaktiivisella työttömyyskassojen infoamisella on saatu ruumiita aikaiseksi ja ay-liikkeen imagoon lisätahra. Mutta itse työn muutoksen tuottamaan ongelmaan ei ay-liikkeestä ole tarjottu ratkaisumalleja.
Väärinkäsitysten välttämiseksi. Sanon voimakkaasti. En pidä laskutusfirma Eazyn käyttöä kestävänä ratkaisuna, jotta työttömyysturva rullaisi. TE-keskukset (suomeksi työkkäri) ovat suositelleet Eazya monille keikkatyöntekijöille. Mutta, pidetään mielessä. Eazy on kuitenkin vaan näytelmän stuntti. Ei käsikirjoittaja, eikä millään muotoa päätähti.
Se, että työn tekijä ei sovi työttömyysturvasysteemiin kun kyseisen Eazy -vippaskonstin kautta on tietenkin järjetöntä. Ihmisen ei pidä sovittautua työttömyysturvalainsäädäntöön, vaan lainsäädännön pitää sopia ihmisten työn ja työttömyyden tapoihin. Mutta ennen kuin työelämän käsikirjoittajista juuri ammattiyhdistysliike lähtee aktiivisesti romuttamaa olemassaolevaa ja toisen työelämän käsikirjoittajan TE-keskusten suosittelmaa käytäntöä olisi niiden tullut etsiä ja löytää toimiva ratkaisu. Nyt näin ei ole, ja tästä olen aidosti pahoillani.Tämä tietää työelämän epävarmuuden lisääntymistä, työkeikoista kieltäytymistä ja toimeentulotuen käytön lisääntymistä.
Se ay-liike, jonka minä koen omakseni on arvoiltaan toisenlainen. Ay-liikkeen ensisijainen tehtävän pitäisi olla työntekijöiden – ja ennen muuta työmarkkinoiden muutoksen rattaissa olevien – edunvalvonta niin työn kuin sosiaalisen turvallisuuden sektorilla. Ay-liikkeen ensijainen tehtävä ei ole valtion tai edes työttömyyskassojen varojen säästäminen. Jos säästöt ovat motivaattorina proaktiivisessa infoamisessa, on syytä kysyä kenen etuja asetutaan ajamaan. Ja kenen etuja ay-liikkeen pitäisi asettua ajamaan. Nyt muodostunut tilanne on kohtuuton ja kentälle jää täysin turhia ruumiita. Kysymys kuuluukin nyt, miten ja ketkä jatkossa toimivat niin, että työn moninaistumisen tavat eivät sulje keikoilla, osuukunnilla ja monimuotoisilla tavoilla työtä tekeviä lopullisesti ulos työttömyysturvajärjestelmästä.